maanantai 22. helmikuuta 2016

Kuninkaan linna

Mä lähdin lauantaina jo talolta ennen puoli kahtatoista ihan hullun aikasin :D Näin keskutassa sen mukavan murremiehen ja suunnattiin kohti kuninkaan linnaa vanhassa kaupungissa. Oon siellä aikasemmi ollut joku 5 vuotta sitten, joten ihan uus tuttavuus tää ei mulle ollu. Mutta oli paljon nähtävää ja käveltävää. Yritin napsia muutaman kuvan ja näytinkin varmaan tyypilliseltä turistilta kamera kaulassa!

Linnassa vierähti parisen tuntia, jonka jälkeen lähettiin ettimään istumapaikkaa. Istahdettiin yhteen expreso houseen (joita on joka kadulla ja nurkassa Tukholman keskustassa). Siinä hengähdettiin hetki ja juteltiin, kunnes mulle tuli idea hakea parit karjalanpiirakat suomikaupasta. Ja oli niillä hintää, maksoin neljästä sellasesta perus prisman irtopiirakasta yli viisi euroa! Mutta mitä sitä ei maksaisi suomiherkuista.. :D Suunnattiin miehen asunnolle ja mä pääsin matkustamaan ekaa kertaa pendeltågilla (vastaa perus vrn lähijunaa) wipii! Kämpillä mä tein munavoita ja laitoin ruotsalaisen maistamaan suomiherkkua ja hän tykkäs!
Illalla katseltiin taas melodifestivaalia ja veikattiin kuka pääsee suoraan finaaliin ja kuka toiseen mahdollisuuteen. No molemmat veikatiin ihan yhtä väärin :D Mutta tulipahan juteltua ruotsia kooko päivä!



Sunnuntaina mä suuntasin keskustaan näkemään Oonaa. Istuin yksin pendeltågissa ja jännitin, eksynkö t-centraalissa, mutta selvisin ihan hyvin eksymättä :D  Kävin kaupassa ostamassa vähän aamupalaa ja ihmettelin, miksi yhtäkkiä törmäsin niin moneen suomalaiseen siellä. Niinpä niin etelässähän alkoi hiistoloma.. Sieltä suunnattiin nauttimaan isot kahvit ja juoruilemaan. Kaiken kaikkiaan oli tosi rento viikonloppu, joka tuli tarpeeseen huonosti nukutun viikon jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Voi että, ihania kuvia ja kuulumisia <3 Me ei valitettavasti päästy käymään kunnolla kuninkaanlinnassa muutama vuosi sitten :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) voi ei, toivottavasti pääsisit vielä tutustumaan kunnolla! :)

      Poista

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)