keskiviikko 15. marraskuuta 2017

vuorokauden risteily

Tässä ei ole edes ehditty pyhittää yhtä ajatusta bloggaamiselle. On tenttejä, uusintoja, palautustehtäviä ja ihan mielettömästi luettavaa. Tenttejä on kolmen viikon välein ja nyt oli kolmessa viikossa kolme tenttiä. Odotan jo inolla joululomaa ja Suomeen matkustamista, että pääsisi vähäksi aikaa pakoon tätä työtaakkaa!
Mutta me tosiaan saatiin 50 alennus 22h risteilystä opiskelijakortilla viking Cinderellalle. Muistan joskus nuorempana kattoneeni ohjelmaa kyseisestä laivasta ja silloin jo päätin, että sinne mä joskus haluan. Ja ei tää reissu pettäny! Me otettiin perjantailähtö ja saatiin ikkuna hytti. En edes muista, koska olisi olut ikkuna hytti viimeksi. Syötiin hyvin yhdessä ravintolassa, josta suunnattin tax free shoppailulle. Innostuin vähän liikaa sukulakuista ja fazerista, joten tuli ostettua ihan liikaa karkkia. Poikaystävä ei oikein salmiakista tai lakuista välitä, mutta tykästyi sukulakuihin ja meinas tyhjentää mun laatikon haha.
Ilta huipentui laivan yökerhoon, jossa siemailtiin halloween drinkkejä ja skumppaa ja tanssiittiin puoleen yöhön. Oli ihan superhauskaa päästä tanssimaan pitkästä aikaa. Itse en yleisesti välitä niinkäään yökerhoista, mutta näin laivalla se on tosi jees. Aamulla tosin vähän väsytti mutta brunssi pelasti koko päivän! Mulla oli niin hauska vuorokausi, että mielellään palaisin takaisin laivalle. Mutta ehkä kohta taas, koska me ostettiin sen verran taxfreestä, että saatiin ilmainen risteily taas!