maanantai 19. kesäkuuta 2017

Lokrum

Tiistaina me suunnattiin aamun ensimmäiseen lauttaan, joka vei meidät lokrum saarelle. Tällä saarella on muuten kuvattu Game of Thronesia. Tosin mua se ei innostanut, koska en kyseistä sarjaa ole jaksoakaan nähnyt. Venematka kesti 10-15 minuuttia ja saari sijaitsee ihan kaupungin edustalla. Tällä saarella on kasveja ihan Australiasta asti. Saarella ei saa polttaa, tehdä nuotiota, pitää lemmikkejä vapaana eikä telttailla. Kasvisto on kuivaa, mutta nähtävää saarella on paljon. Nähtiin mm. oliivipuu puutarha, vanha linnoitus ja vapaana tallustavia riikinkukkoja, joita ennen vanhaan on saarella pitetty pyhimyksinä. Saarella riittää nähtävää melkein koko päiväksi. Myös oikea cocktailbaari löytyy, mikäli haluaa istahtaa alas ja viilentää itseään. Musta kasvisto ei ollut niin ihmeellinen, mitä väitettiin, mutta tykkäsin todella saaresta ja suosittelen käymään siellä, varsinkin jos on GOT-fani.



Me lähdettiin saarelta iltapäivällä tarkoituksena lähteä shoppailemaan jonnekin. Aikaamme odotettiin bussia, joka lopulta tuli ja oli aivan täynnä, joten tyydyttiin taksiin. Dubrovnikissä ei ole isoja kauppakeskuksia ja me kai päästiin siihen isoimpaan, joka käsitti ehkä noin kolme tai neljä vaatekauppaa, ison marketin, apteekin, stockmannin tapaisen kaupan, kenkäkaupanja pari pikkuputiikkia. Yksi paita ja pari kenkiä tarttui mukaan. Olin ihan onneni kukkuloilla, kun vihdoin löysin korolliset avokkaat koossa 35, jotka istui täydellisesti mun jalkaan!


Keskiviikkona oli meidän vika kokonainen päivä Dubrovnikissä. Mä halusin vielä pulahtaa lämpimään välmereen, joten heti aamusta mentiin rannalle ottamaan aurinkoa ja pulahtamaan mereen. Muutama tunti siellä vierähti ja saatiikin vähän väriä pintaan, ettei valkoisena tarvinnut kotiin matkustaa :D Me haettiin taas ruokaa meidän asuntoon. Dubrovnikissä tuntui, että oli aina nälkä :D Tosin tuli käveltyä huima määrä portaitakin, joten kulutin enemmän kuin tavallisesti. 
Illalla me suunattiin vielä vanhaan kaupunkiin. Ei päästy ravintolaan johon haluttiin, mutta saatiin ainakin syödäksemme. Vanhassa kaupungissa ja mukava kävellä pimeän tultua, silloin on niin erilainen tunnelma eikä aurinkokaan enää pahda niskaan, joten jaksaa kävellä. Istahdettiin johonkin drinkkibaariin nautisekelemaan viimeisistä hetkistä kaupungissa. Sieltä myös sai erikoisen game of thornes drinkin, joka oli muuten hyvää, joten jos siellä pyöritte, kannattaa ehdottomasti kokeilla!



Kaiken kaikkiaan tykkäsin tosi paljon Kroatiasta ja Dubrovnikistä. Ihana rannikkokaupunki, koska mä rakastan merta ja vettä. Samalla sai nauttia vuoristosta ja upeista näköaloista. Jos haluaa lämpimän kaupunkiloman ja nauttia historiasta ja kulttuurista, on Dubrovnik oiva valinta siihen. Ja tässä ihanassa kaupungissa et voi välttyä portailta! Joten pahimpina kesähelteinä ei ehkä ole paras valinta. Jos on vailla rantalomaa taikka shoppailua niin dubrovnik ei ole se paras paikka. Mutta mä rakastuin tähän kaupunkiin ja sen tarjoamiin viineihen, että ehdottomasti lähtisin uudestaan!




tiistai 13. kesäkuuta 2017

jetski safari

Maanantaina pääsin kokemaan jotain aivan uutta. Me oltiin varattu opastettu kierros vesijeteillä (?). Ajeltiin siis oppaan perässä kaksi tuntia. Käytiin katsomassa monet luolat ja saaret. Yhdessä paikassa päästiin pulahtamaan veteenkin ja päästiin uimaan yhteen luolaan, joka oli jännittävää. Tosin mä pelästyin pikkukalaa, joten uin nopeasti sieltä pois :D Opas tosin totesi, ettei meressä nyt ainakaan haikaloja ole.
10 minuutin ajan me saatiin ajaa miten haluttiin, joten kaahattiin välimerellä kohti horisonttia. En itse ajanut vesiskootteria, mutta poikaystävän selän takaa pystyin painamaan kaasua ja olihan se nyt aika siistiä! Mutta tää jetskisafari oli tosi kiva. Ei oltais osattu tai nähty näin paljon ilman opasta. Merelle pystyi lähtemään opastetulle kanoottikierrokselle, mutta musta tää jetski safari oli aivan huippu.
Aurinko teki kyllä tehtävänsä merellä, koska ei safarin jälkeen jaksettu muuta kuin hakea ruokaa kotiin ja löhöillä sängyssä. Toisaalta olihan sekin ihan hyvä, että osattiin lomalla ottaa rennosti. Sitä tietysti haluais nähdä ja tehdä paljon, kun on ulkomailla, mutta aina ei vaan kaikkea jaksa.
Sen lisäksi kaupungista meille oli 400-500 porrasta ylös riippuen mistä käveli. Näitä portaita kun sai joka päivä kahdesti juosta ylös siinä lämmössä, imi se kaiken energian totaalisesti. Just nyt en edes halua nähdä sellasia rappusia! :D


sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Elämys vuorella

Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja nautiskeltiin aamupalasta ihanan näköalan kera. Me oltiin varattu jetski safari maanantaille, joten haluuttiin varmistaa paikka jo sunnuntaina, että varmasti löydettäis perille. Samalla ajateltiin vähän ottaa aurinkoa rannalla. Löydettiin ranta rantabaareineen ja -tuolineen ja koska en ollut muistanut ottaa rantapyyhettä mukaan, päätettiin vain nautiskella drinkit auringossa. Heti aamupäivästä oli jo 26 astetta lämmintä, joten lämpöä riitti. Käytiin vielä laiturilla kokeilemassa veden lämpötilaa. Välimeri on niin kirkas! Ja lämminkin vaikka vasta kesäkuun alussa mennään. Ihan uskomatonta, että näkee meren pohjan ja turkoosin veden.


Lounastettiin tunnellmallisessa kahvilassa/viinibaarissa lähellä rantaa. Hinnat ei ollut niin alhaiset kuten me oltiin oletettu. Hintataso on kuitenkin melko samanlainen kuin täällä Pohjoisessakin. Tosin varmasti löytyy edullisempiakin vaihtoehtoja, mutta me pyörittiin enimmäkseen vahnan kaupungin alueella.


Illalla päätettiin ottaa cabel car hissi ylös vuorelle. Oletin, että vaijeri hissi olisi ollut hitaampi, mutta oltiin jo vuoren huipulla varmaan alle kahdessa minuutissa! Vuoren huipulla on panoraama niminen ravintola. Jos pöydän haluu merinäköalalla täytyy varata pöytä hyvissä ajoin. Me ei ehitty varata pöytää meidän reissun ajaks, joten yritettiin onneamme ja saatiinkin pöytä! Vaikkei ihan reunimmaista saatukaan, oli siellä upeat näköalat alas merelle! Ja ravintola oli niin tunnelmallinen ja rauhallinen. Henkilökunta oli tosi mukavaa ja palvelu pelasi erinomaisesti. Ruokakin oli tosi hyvää. Syötiin hyvä kalapäivällinen. Koko paikka oli mulla tosi luksusta ja kokemus, jota ei ihan heti unohda!



Päivällisen jälkeen suunnattiin toiselle puolelle vuorta kattomaan auringonlaskua.  Etelän maissa tuo aurinko laskee sen verran nopeasti, että saatiin juosta perille :D Mutta olin sen arvoista, koska sain vihdoinkin mun kaipaamat auringonlaskukuvat! 

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Kaunis Dubrovnik

Meillä oli ihan mahtava loma Dubrovnikissä Kroatiassa ja saattekin nyt muutaman postauksen verran kuulla tästä reissusta!


Me lennettiin Dubrovnikiin lauantaiaamuna mun syntymäpäivänä. Tavattiin poikaystävän kanssa kentällä. Molemmilla oli lentojännitystä, joten ei oltu saatu nukuttua juuri ollenkaan :D Meillä oli nopea välilasku Belgradissa Serbiassa. Lentokentästä jo huomas, että maassa on käyty sotaa. Mä oon tottunu isoihin, ilmastoituihin ja moderneihin lentokenttiin ja tää oli aivan muuta. Vessassa ei saanut edes lukita ovea? Ja sitten vielä uudestaann turvatarkastus ja meidän jo kentältä ostamat kalliit vissyt otettiin pois eikä ollut mitään mahdollisuutta ostaa uutta ja koneessa sai vain pienen lasillisen vettä. Että mikä logiikka tässä on?

Lennot sujui onneks hyvin ja ajallaan. Lentokentällä meitä oli vastassa taksi, joka oltiin ennalta tilattu. Tykästyin kyllä heti kaupunkiin. Ihana välimeri näkyi melkein koko ajomatkan ajan ja tiet oli korkealla vuorella, joka oli pikkasen kuumottavaa! Päästiin turvallisesti perille meidän majapaikkaan. Vuokrattiin hotellin sijaan huoneisto, joista meillä oli melkein kaupungin parhaat näköalat! Huoneisto oli melkei kuin hotellihuone pientä minikeittiötä ja parveketta lukuunottamatta. Home sweet home taisi olla tämän nimi ja tosi kiva ja edullinen vaihtoehto hotellille. Meitä oli paikallinen vastassa ja huoneistossa ootti jääkaapissa kylmä mehu ja oluet. Ainoa huonopuoli oli tietysti monet rappuset, jota sai vuoren rinteelle kiivetä, mutta musta näköala oli sen vaivan arvosta!

Huoneistosta me suunnattiin meidän paikalliseen lähikauppaan ostamaan aamupalatarvikkeita ja skumppaa. Nautittiin mun synttäriskumpat meidän omalla parvekkeella. Myöhemmin illalla suunnattiin vanhaan kaupunkiin, jossa käytiin drinksuilla ja ravintolassa syömässä. Me satuttiin vaan valitsemaan sellanen turistiloukku ravintola, mutta saatinpahan jotain ruokaa! Vanha kaupunki oli tosi nätti ja vanha. Vähän erimeininkiä kuin Tukholmanvanhakaupunki 1800-luvulta. Dubrovnikissä jopa kadut oli niin kuluneet ja liukkaat, että pystyin melkein luistelemaan siellä.