tiistai 6. lokakuuta 2015

Siskoni mun

Tasan vuosi sitten musta tuli yllättäen jo isosisko. Pikkusiskolla oli kiire maailmaan ja syntyikin 10 viikkoa etuajassa. Meijän perhe vietti sen 10 viikkoa siitä lastenklinikalla. Muistan, kun tiesin, että sisko hengittää ite, vaikken tiennyt sitä. Muistan kun seuraavana päivänä näin hänet ensimmäistä kertaa. Pieni ihme makasi keskoskaapissa teho-osastolla piipittävien laitteiden joukossa. Vain 1040gramman painoinen sikiön näköinen vauva nukkui kaapin lämmössä. En meinanut uskaltaa koskea häntä. Pieni näytti niin hauraalta. Meni kolme viikkoa ennenkuin sain siskon ensimmäistä kertaa syliin, kenguruhoitoon. Siitä hetkestä lähtien olen tajunnut, että mulla on sisko, maailman ihanin sisko. Lastenklinikalla sai aina "tapella" kuka saa siskon syliin. Mun koko talvi ja varsinkin kevät meni siskon kanssa ja kotona äitiä auttamassa. Joka aamu kun ilmestyin pöllähtäneenä keittiöön, sain siskolta hymyn. En koskaan menettänyt kärsivällisyyttäni siskon kanssa, vaikka olisi huutanut tunnin. Näppärästihän mä osasin käyttää mm. nenämahaletkua. Vaipanvaihtokin meni rutiinilla. Aina ensimmäisenä kotiin tullessa piti päästä moikkaamaan siskoa. Vaikka me tullaan nyt olemaan ehkä aina kaukana toisistamme, uskon ja tiedän, että meistä tulee läheisiä. Mun sisko on mulle yks maailmantärkeimmistä ihmisistä ja tekisin hänen vuokseen vaikka mitä. Ikävä on kova ja tulee aina olemaan, koska rakastan niin paljon meiän pikku taistelijaa<3

6 kommenttia:

  1. Voi miten ihana postaus :') on se ihmeellistä miten niin pienet ihmiset onkin niin vahvoja. Hän näyttää myös aika suloselta tapaukselta! <3

    VastaaPoista
  2. Oiettä, ihana postaus ja sai kyllä taas muistamaan elämän ihmeen ja arvostuksen omaa veljeä kohtaan <3

    VastaaPoista
  3. olipas aivan ihana postaus ♥ Itselläni on samanikäinen pikkuveli ja tää postaus kosketti mua kyllä tosi paljon :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos:) voi sullakin on pieni sisarus, ihanaa :) <3

      Poista

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)