lauantai 28. toukokuuta 2016

Introsta selvitty

Mä oon tosi innoissani mun kesätöistä. Kolmen päivän intro meni hyvin ja dainkin kolme päivää vapaata ennen kuin maananraina mulla on ihka ensimmäinen aamuvuoro, joista joudun selviytymään ihan yksin! Mulla on jo muutama lemppari mummo, joista toivon tulevan mun asiakkaita edes joskus. Kotihoito on kyllä niin antoisaa työtä!
Tulin eilen taas tänne "metsään" mun kaverin tykö, kun mun vuokrattava huone vapautuu vasta ens viikolla. Eilen matkustin ensimmäistä kertää Södertäljeen, josta mun kaveri nappas mut kyytiin. Tehtiin hyvää ruokaa ja TVstä tuli Simpsons maratooni. Muuten tähän viikonloppuun kuuluu vain rentoutumista, jotta jaksaa tehdä töitä! Ja huomenna käyn hakemassa mun avaimen.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Ensimmäinen työpäivä

Maanantaina mulla oli vielä ihana vapaapäivä. Odotin, että pankki aukesi, jotta sain vietyä mun rahat sinne. Pankista suuntasin suoraan Sinin tykö Saltsjöbadeniin. Oli ihanan lämmin päivä, joten paistateltiin terassilla auringossa ja höpistiin niitä näitä. Ehkä jopa tarttui hieman pintaan väriä. 
Sini oli normaalisti töissä, joten haettiin hänen hostlapset iltapäivällä. Jotenkin vapauttavaa, kun ei tarvitse olla enää lasten kanssa töissä/tekemisissä. Sitä on tehty niiin monet kerrat.. Sain vielä Siniltä ihanan kortin (kiitos :*), ennen kuin lähin <3 Illalla näin vielä nopeasti yhtä perulaista tuttua ja höpistiin hetki sergelin torilla. Kaiken kaikkiaan oli ihana ja rento vapaapäivä.
Tänään mulla alkoi työt kotihoidolla. Oli tosi kiva päivä. Vielä olisi 2 päivää introa jäljellä, jonka jälkeen joudun hoitamaan kaiken itse. Aamu alkoi papereiden allekirjoittamisella ja lukemisella ja siitä sitten lähdin erään tytön matkaan ja auttelin ja seurailin työtä. Aika meni ihan siivillä. Ainut vaan, että mulle törkättiin 2-3 kokoa liian iso työpaita ja joudun pyöräilemään liian isolla polkupyörällä :D Mutta hei en kaatunut kertaakaan, vaikka viimeks kunnolla pyöräillyt ehkä melkein kaksi vuotta sitten! :D Huomenna on herätys viideltä, joten tämä tyttö painuu pian pehkuihin.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Vapaus

Nyt se on ohi. Mä en oo enää au pair! Tän kaiken jälkeden sanon vaan teille, että älkää ikinä missään tilanteessa tehkö mitään työtä ilman jonkunlaista sopimusta! Ei kannata, se tuli huomattua..
Mun viikonloppu on ollu vauhdikas. Perjantaina mulla loppu au pairius ja työt jo kolmen jälkeen. Menin heti Lidingöhön uuden tuttavani luo mansikoiden ja fetan kanssa. Lidingössä mua ootti valmis ruoka, pari breezeriä ja mun lempi skumppa. Oli hauska tavata uusia tuttavuuksia pitkästä aikaa. Opetin kahdelle ruotsalaiselle suomea ja nopeasti oppivatkin muutamat sanat :D Aika meni taas tosi nopeasti ja tuntui ihan hassulta mennä nukkumaan, kun aurinko nousi.
Tänään käytiin Sinin kanssa mall of scandinaviasssa pyörähtämäss ihan vain siksi, että piti päästi juuri siihen icaan ostamaan irtaeita pikkupussiin, joita ei enää edes ollut.. Mutta sainpa ainakin valkosuklaa lionin! Solnasta me suunnattiin keskustaan muutamaan ilmaseen museoon. Välimeren museo (medelhavsmuseet) ja keskiaikasessa museossa (medeltidsmuseet). Museot on ihan viereikkäin 400 metrin päässä toisistaan. Keskiaikanen museo oli siitä hauska, että sinne museoon oltiin rakennettu vanhaa Tukholmaa; oli olevinaan taloja ym. Hauska ja ilmainen museo, suosittelen käymään, jos Tukholmassa piipahdatte. Museo sijaitsee aivan keskustassa ihan Kuninkaan linnan vierssä.
Käveltiin Drottninggatanilla ja bongailtiin turisteja. Ja no leikittiin myös turisteja. Me nimittäin ostettiin turistikaupoista Ruotsi-paidat meille. Mun paidassa lukee "Absolut svensk" ja siinä on Ruotsin lippu ja Sini osti "tre kronor" paidan (sininen paita kultasilla kruunuilla).  Elokuusta asti kuolannut tätä paitaa ja kun nyt vain 25 kruunua niin tottakai lähti mukaan! Lopuksi mä vein Sinin vielä mun lempi pizzeriaan, Il fornoon. 





Kengät - Dinsko // mekko, lasit - HM



keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Viimeisiä ajatuksia aupairiudesta


Kohta voin laskea tunteja koska tää loppuu. Perjantaina on mun viimenen virallinen työpäivä au pairina. Tosin lasken torstain eli huomisen viimeiseksi, koska perjantai tulee olemaan, no mielenkiintoinen ja lyhyempi kuin yleensä. Huomenna tänne saapuu perheen ihan ensimmäinen auppari kuudeksi viikoksi. Mä joudun huomenna luovuttamaan mun huoneen hänelle ja mietin miten mahdun kaikkien miljoonan kassini kanssa pieneen varastoon/hieromahuoneeseen, jonne majotun siihen asti, että mun vuokrahuone tyhjenee ja pääsen muuttamaan.

Nyt on kaikki tavarat pakattu. Vain noin 10 iso muovipussia (kiitos Sini pusseista :D), 3 laukkua, kameralaukku, kangaskassi sekä matkalaukku. Toivon mukaan saan aupparikaverilta apuja muutossa, muuten menee kahteen iltaan. Muistan kun istuin tässä huoneessa melkein 10 kuukautta sitten ja ajattelin, että täällä asustan melkein vuoden. Oon tykänny kovasti mun isosta ja valoisasta huoneesta, ja mukavasta sängystä. Tosin tässä huoneessa on lukuisat kyyneleet vetistelty. Tässä huoneessa on tanssittu lukuisien kappaleiden tahtiin. Tässä huoneessa on naurettu omille aamuisille kommelluksille. Tässä huoneessa on herätty keskellä yötä ja luultu aamun  jo sarastaneen. Ja kuinka monta kertaa olenkaan saanut verhoni vedettyä alas.. :D Ja kuinka ihanaa oli lämpimänä kesäiltana istuskella omalla portaalla ja nauttia kevyestä tuulesta.

Muistan ekat viikot täällä. Olin kaikesta ihan pihalla, mutta rutiinit löydettyä alkoi arki luistaa. Nykyään tyttöjen välipalat menee automaattisesti. Tiedän, mitä kumpikin haluaa. Nuorinkin poika pyytää reippaasti, mitä haluaa. Koiran kanssakin löydettiin nopeasti yhteinen sävel, sanoja ei tarvittu ollenkaan, eleillä mentiin. Hyvä niin, koska ei hän kuulekaan enää juuri mitään. En ole enää se vieras ihminen tässä talossa.

Oon päässy todistelemaan itkupotkuraivareita, hampaiden irtomisia, onnistumisia, hienoja taideteoksia, arkisia iloja ja kaikkea muuta. Oon päässyt seuraamaan viiden lapsen kasvua melkein vuoden ajalta aitiopaikalta. Olen saanut lasten luottamuksen. Mulle on uskallettu näyttää kaikki tunteen ja olla omia itsejä. Mun sylissä on istuttu ja mua on yllätyshalailtu lukuisia kertoja. Olen kantanut väsyneitä tyttöjä sänkyyn. Ollaan luettu monen monta iltasatua ja kerrottu omia satuja. Olen myös saanut asua ensimmäistä kertaa omakotitalossa. Olen saanut ottaa askeleen kohti itsenäistä elämää.


Olen ollut luovuttamisen partaalla. Olen ollut ahdistunut ja surullinen. Mutta joukkoon on mahtunut myös ilon hetkiä. Lisäksi olen kasvanut niin paljon tämän matkan aikana. Tämä oli tehtävä. Suomessa olisin junnanut paikallani epävarmuuden kuplassani. Täällä uskallan. Uskallan elää. Olen löytänyt paikkani maailmasta. Olen saanut elää unelmaa. Olen saanut ihania ystäviä ja kokemuksia. Olen oppinut mitä haluan. Tiedän, mitä haluan tulevaisuudelta. Tiedän, mihin haluan opiskelemaan ja missä asua. Nyt sulkeutuu tämä ovi mun elämästäni ja voin sanoa, että olen iloinen, etten koskaan luovuttanut. En kadu.

maanantai 16. toukokuuta 2016

mall of scandinavian

Lauantaina tuli käytyä Pohjoismaiden isoimmassa kauppakeskuksessa, mall of scandinaviassa. Oli muuten iso paikka, mutta onneks mulla oli siellä hyvä opas, Sini ;) Eipä eksytty kertaakaan. Minähän eksyn jo suuressa sekavassa Täby C:ssä, vaikka siellä pari kertaa on tullut käytyä :D
Mä hillitsin shoppailuintoani ja mukaan tarttui pari peruspaitaa, kuivashamapoo, vanulappuja ja alusvaatteita. Kävin myös ruokakaupassa kattomassa hintoja parista ruoka-aineesta, niin osaan sitten luoda paremmin kesän budjettia. Ja löysin kerrankin kohtuuhintaisia irtareita elikäs perus 7,99€/kg. Jes! Ja koska siellä oli niin pieniä söpöjä pusseja oli pakko ottaa vähän! Tähän pieneen pussiin mahtuu varmaan korkeintaan se 300grammaa, joka on aika kätevä ei tule ostettua niin paljoa! Pitänee taas viikonloppuna käydä hakemassa vähän irtareita :D Voin kyllä suositella mall of scandinaviaa, sieltä löytyy kaikkea joka lähtöön ja plussana ilmainen wifi ja puhelimen latausmahdollisuus!
Euroviisutkin tuli katottua, vaikka meinasin nukahtaa kesken :D Heti kun voittaja oli selvillä, sammutin teeveen ja laitoin pään tyynyyn. Mielenkiintoinen kappale voitti, mutta ei se laulaja kovin hyvä musta ollut.. Ja se, että Australia taas mukana.. Hei tuleeko seraavaks vielä jenkit ja kiinalaiset mukaan? Kerta oli kiva, jatkuva osallistuminen ei. Tää on kuitenkin Eurooppaa yhdistävä kisa, jolla on pitkät perinteen. Ja mun mielestä perinteistä pitää pitää kiinni.

Vaihdoin muuten blogin nimen ja bannerin, mitäs tykkäätte?

HM 99kr
HM 99kr

torstai 12. toukokuuta 2016

Rantakuvailua

Otettiin nää kuvat, kun oltiin Sinin kanssa kuvaamassa Saltsjöbadenissa. Oli tosi lämmin päivä, mutta otin riskin ja pukeuduin koko mustaan. Rakastan lämpimiä päivä, koska oon ihan mekkoihminen ja hei kyllä meillä pätkilläkin voi olla maksimekko! Jee.
Mä oon maanantaista lähtien pakkaillu vähän kamoja, jottei kaikki jää viime tinkaan. Mulla on valitettavasti vain yksi matkalaukku, johon mahtui ehkä kaksi kolmasosaa vaatteista. Kaapista löytyy vielä jonkun verran vaatteita ja ihan liikaa kenkiä. Sen lisäksi lipasto on täynnä kaikenlaista tilperhööriä. En tuu saamaan muutettua kaikkea kerralla. Nyt jo matkalaukku ja 3 kassia täynnä ja lisää tulee. Huonopuoli, että kun julkisilla joutuu muuttamaan ja yhteen suuntaan kestää yli tunti.. En odota yhtään sitä päivää!
Mulla oli eilen pitkästäaikaa ilta töitä ja jouduin nukuttamaan tytöt. Oli kamala myrskytuuli ja vaikka sisällä oli tosi lämmin, oli pakko laittaa ikkunat kii, jotta tytöt pystyivät nukkumaan. Tytöillä oli vaikeuksia nukahtaa ja yksi tokaisi, että kun mä en ole enää heidän lapsenvahtina, tulee heille joku joka ei osaa ruotsia ja on niin kovin raskasta opettaa ruotsia sille. Ja vielä perään jäisitpä sä tänne. Sanoin, ettei heidän semmoisia tarvitse vielä murehtia. Toivottavasti hostmamma löytää pian seuraavan aupairin. Ja tytöt kun ei edes tiedä, etten mä enää ole heidän lapsenvahti ensi viikon jälkeen, vaikka tovin joudun vielä täällä asumaan.

pääkoru - glitter / aurinkolasit, takki, mekko, vyö - HM

tiistai 10. toukokuuta 2016

kesäpiknik

Sunnuntaina mulla ei ollu mikäänlaista herätystä, joten havahduinkin kymmenen jälkeen vasta hereille 12 tunnin yöunien jälkeen. Oon tottunu viikonloppuisinkin heräämään ennen kasia niin tuo oli melkein shokki :D Mutta sain ihan kaikessa rauhassa valmistautua vaihteeksi. Yhden maissa olin oli kaupungissa ja suuntasin Skeppholmeniin kuvaamaan. En tosin kauheasti jaksanut kävellä, koska edellisen päivän reissu tuntui vielä jaloissa. Teinkin vain pikaisen piipahduksen auringossa ja suuntasin kauppaan ostamaan piknik tarpeita.
Menin Oonalle ja käytiin piknikillä Kungsholmenissa. Tosin oona oli valitettavasti kuumeessa, joten piknikki jäi oletettua lyhyemmäksi. Mutta hauskaa oli silti. Meillä oli mukana tuoreita mansikoita, salaattia, miniporkkanoita, fetaa ja skumppaa. Mä en ole skumpan ylinystävä, mutta persikanmakuinen versio lämpimänä kesänpäivänä oli nannaa. Haluan ehtiä vielä kesällä tekemään kesäpiknikin skumpan ja mansikoiden kera!

lauantai 7. toukokuuta 2016

Seikkailu ympäri Tukholmaa

Viimeset päivät on ollu ihan huippuja. Lämpöä ja kavereita eikai sitä voisi paremmin mennäkään? Perjantaina pesin ahkerasti viimeistä kertaa pyykkiä, kohta saan aloittaa pakkaamisen.. Ja onneksi lapset oli perjantainakin vapaalla, joten saatiin kaikki nukkua.
Aamupäivästä mä lähdin Sinin luo. Seikkailin Slussenille ja löysinkin heti saltsjöbanan. Ikivanha juna. Siis ihan museo. Siis tämä juna joka kulkee Vikin linenkin terminaalin ohi. Mutta hyvin se kulki. Me suunnattiin Sinin kanssa satamaan vähän kuvaamaan ja nauttimaan säästä. Otettiin kivoja asukuvia kalliolla veden äärellä. Mä tosin meinasiin ihan oikeasti kaatua sinne mereen, koska märkäkallio oli ihan jäätävän liukas. Viime tipassa sain tasapainon ja sen sijaan, että kaaduin mereen sain vertavuotavan haavan varpaaseen. No sellaista sattuu. Onneksi mulla on aina laukussa laastareita!

Mentiin vielä myöhemmin kaupan kautta Sinille. Pidettiin pieni piknikki terassilla, kun ei ehditty sitä meren äärellä tällä kertaa toteuttaa. Oli ihana ilma. Nautittiin mansikoita ja mutakakkua. 
Siniltä mä suuntasin takasin Slussenille, koska mun oli tarkoitus mennä kävelemään erään ihmisen kanssa. No se vaihtuikin pubiin istumiseen. Mutta mikäs siinä, kun mulle tarjottin parit siiderit. Hän joutui valitettavasti yllättäen lähtemään. Jäin yksin juomaan viimeisiä siidereitä ja  pyysin Oonaa kaupunkiin. Suunnattiin meijän kantapubiin taas muutamalle.Siellä ei tosin tällä kertaa ollut niin hauska meno. Oli melko tyhjää. Käytiin vielä yöllä Södermalmilla, jossain pikkukapakassa. Sieltä sain sellaisen Etelä-Amerikkalaisen ystävän. Oli kyllä tosi hauska ja spontaani ilta, vaikka jouduinkin lähtemään puoli yksi, jotta ehdin viimeiseen roslagsbanaan. Niin ihana asua täällä metsässä..
Tänään toteutettiin Sinin kanssa kaupunki sightseen. Tavattiin kahdeltatoista keskustassa ja käytiin kaupassa ostamassa vähän eväitä. Sitten suunnattiin kohtia pendeltågenia. Valitettavasti yksi meni juuri nenän edestä :D Ja kun vihdoin olitiin junassa niin eiköhän se tehnyt vr:t ja pysähtyi miltein 10 minuutiksi raiteille. Ja tämä on mun tuleva kotilinja... Hypättiin pois vain jollain kivannäköisellä asemalla. Aseman vierestä löytyikin nopeasti bussipysäkki ja hypättiin bussiin ja kohti tuntematonta. Pitkään ei ehditty bussissa istua, kun bongattiin aivan mielettömästi valkovuokkoja. Spontaanisti kahden sekunin harkinta-ajalla hypättiin sillä pysäkillä pois. Ja valkovuokkojen joukossa viihdyimmekin tovin.

Otettiin sieltä bussi takaisin päin ja päädyttiin Sollentuna stadionille. Sieltä bongattin joku bussi, jossa saatiinkin istua joku 40 minuuttia :D Päädyttiin lopulta kaikkia kiertoteitä Vällinbyhyn. Sieltä löydettin onneksi mäkkäri, niin päästin vihdoin lounaalle! Kellokin oli jo melkein puoli neljä, joten päätettiin suosiolla hypätä metroon ja mennä keskustaan päin. Jäätiin Slussenilla pois ja käveltiin satamaan, josta hypättiin djurgårdenin lautalle. Matka oli pieni pettymys. Se kesti ehkä 5 minuuttia... Mutta siellä tuli nautittua kesän ensimmäinen pehmis! Lopulta me päädyttiin ratikkaan ja onnistuttiin ehkä aavistuksen eksymään :D Päästiin lopulta keskustaan ja oli aika painua kotiin lepäämään. Mutta oli tosi hauska päivä, vaikka muutama bussi ja raitiovaunu ajoikin meidän ohi.. :D Niin ihana kesäsää!

                                        Täällä on jo ihan euroviisuhuumaa.

torstai 5. toukokuuta 2016

ei kiitos matikka

Maanantaina oli yllättävän rento päivä maanantaiksi. Aamulla aamutoimet hoitu nätisti. Päivällä taas nukuin tavalliseen tapaani :D
Maanantaina tytöt tulikin hieman myöhemmin kotiin kun aikasemmin, joten mulle jäi hommaks vaan tyhjentää kauppakassit. Tyttöjen tarhatäti tuli tyttöjen mukana, josta tytöt olivat kovin innoissaan. Myöhemmin he leikkivät nätisti keskenään eikä mua juurikaan tarvittu. Illalla hostmamma haki kentältä vanhempansa, koska hän ja jalkapallopoika olisi poissa keskiviikosta sunnuntaihin. Kerran toinen tytöistä heräsi itkemään, mutta mä sainkuin sainkin hänet miltein heti nukahtamaan uudestaan! Jes hyvä minä. 
Pääsin nukkumaan vähän tavallista myöhemmin, joten olin taas kävelevä zombi tiistaina. Onneksi isovahemmat olivat täällä, joten mua ei juuri tarvittukaa enää aamun jälkeen. Lähdin kaupungille Oonan kanssa ostamaan vihkoa matikankurssille. Oli niin lämmin! Ja ai että mä rakastan Tukholmaa arkena! Onneksi pääsen taas pian seikkailemaan vähän lisää. Ihana ihana kesäkortti, nyt voin matkustaa minne vaan milloin vaan!
Maanantaina aloitin myös matikan perus kesäkurssin. 1/5 suoritettu. Koko kurssista saisi 5 korkeakoulupistettä, jolla en tee yhtää mitään (?). Koko keskiviikko meni matikan parissa, läpäisin neljä koetta 28st ja jokaisen tein varmaan kymmenen kertaa enkä ilman apuja selvinnyt. Mutta opin oikeasti jotain murtoluvuista, jotka on ollu mulle täyttä hepreaa ala-asteelta! 
Nyt tulin tulokseen, että jätän kurssin kesken. En ymmärrä enää yhtään mitään ja matikka on oikeasti aina, johon tarvitsee opettajan! Musta tuntuu jo että bilsakin sujuis paremmin ku matikka.. On mulla pikkasen ikävä sitä kavalaa solu ja risteytyskurssia! Ja voi matikka, kyllähän siellä yliopstossa sitten on opettajat, jotka opettavat! Sitähän varten koulua käydään, että opitaan..  Voin sanoa, että mä en hevillä luovuta (sikshän mä täällä olenkin), mutta matikka menee niin yli hilseen ja mikään mua ei saa mua yhtä raivostuneeksi :D

maanantai 2. toukokuuta 2016

Vapputunnelmia

VIikonlopuksi tuli kuin tulikin aurinkoiset kevätkelit! Me käytiin lauantaipäivänä kuvaamassa Slussenin kallioilla. Mikäli olette viikkarilla matkaillut Tukholmaan, ne on ne korkeat kalliot siinä sataman vieressä. En valitettavasti saanut niin hyvä kuvia kuin toivoin, koska en omista pitkää putkea.. Mutta kallioilta aukesi mahtavat maisemat todellakin.


Ei jaksettu enää Slussenille takasin kävellä, joten päätettiin hypätä bussiin. Mulle on ruotsalaiset kertonut, että bussia ei viitota, se pysähtyy jos seisoo ja menee ohi jos istuu pysäkillä. No meillä meni siinä silti kaksi bussia ohi, vaikka seistiin ihan pysäkillä. Sitten kolmas bussi pysähtyi meille, tietenkin juuri bussi, mihin meijän ei pitänyt hypätä.. Päästiin lyhyelle seikkailulle, kun ihmeteltiin mistä tämä bussi oikein ajaa. Mutta päästiin kuitenkin takaisin Slussenille ja sieltä takaisin metrolla keskustaan. Keskusta ja varsinkin vanha kaupunki oli aivan tukossa kuninkaan syntymäpäivän takia, joten sieltä ei viitsinyt kävellä.
Käytiin kaupassa nappaamassa vähän välipalaa ja kierreltiin tigerissa. Ostin vihdoinkin sellaisen pillillisen mukin/lasin, vaikkei se aivan ollut sellainen, jota olen metsästänyt. Nyt en vain tiedä pitäisikö sen kaveriksi ostaa toinenkin..
Ja ruotsalaisten vappu.. Eise mikään ihmeellinen ole. Ei oikeastaan juurikaan tavallisesta päivästä poikkeava, muuten kuin että kokkoja poltellaan ja siellä täällä saattaa olla pomppulinnoja yms. lapsille. Ei täällä muuten sitä juhlita. Katukuvassa ei näy ylioppilaslakkeja, joten en minäkään sitä kehdannut päähäni ulos laittaa.. Kaupungissa odottelin aupparikaveriani ja käytiin maxissa syömässä. Mulla on tapana viedä kaikki suomalaiset, jotka ei koskaan siellä oo käyny, syömään. Koska Ruotsi ja max. Ruuan jälkeen suunnattiinkin pubiin muutamalle. Tällä kertaa paikalla oli enimmäkseen vanhempaa väkeä.. Kyllä me siellä pubissa kuitenkin puoli kahteentoista viihdyttiin ja ihan hauskaa oli.
 Sunnuntaina jaksoin vielä kaupungille krapulasta huolimatta. Käytiin Oonan kanssa il fornossa pizzalla pitkästä aikaa. Se ei vaan koskaan petä! Aidot italialaiset pizzat eikä mitään rasvalättyjä, ai että! Ja mikä ihana auringon paiste olikaan! Viihdyin vielä Oonan luona tovin ja kotiin päsätyäni lysähdinkin suoraan sänkyyn Armanin ja viimeisen ristiretken pariin!
Tänä vuonna en saanut simaa ja mulla on ikävä marlin simaa.. Eikä yhtäkään munkkia tullut maistettua. Oli ikävä Suomen vappua! Mites teidän vappu meni? :)