tiistai 24. toukokuuta 2016

Ensimmäinen työpäivä

Maanantaina mulla oli vielä ihana vapaapäivä. Odotin, että pankki aukesi, jotta sain vietyä mun rahat sinne. Pankista suuntasin suoraan Sinin tykö Saltsjöbadeniin. Oli ihanan lämmin päivä, joten paistateltiin terassilla auringossa ja höpistiin niitä näitä. Ehkä jopa tarttui hieman pintaan väriä. 
Sini oli normaalisti töissä, joten haettiin hänen hostlapset iltapäivällä. Jotenkin vapauttavaa, kun ei tarvitse olla enää lasten kanssa töissä/tekemisissä. Sitä on tehty niiin monet kerrat.. Sain vielä Siniltä ihanan kortin (kiitos :*), ennen kuin lähin <3 Illalla näin vielä nopeasti yhtä perulaista tuttua ja höpistiin hetki sergelin torilla. Kaiken kaikkiaan oli ihana ja rento vapaapäivä.
Tänään mulla alkoi työt kotihoidolla. Oli tosi kiva päivä. Vielä olisi 2 päivää introa jäljellä, jonka jälkeen joudun hoitamaan kaiken itse. Aamu alkoi papereiden allekirjoittamisella ja lukemisella ja siitä sitten lähdin erään tytön matkaan ja auttelin ja seurailin työtä. Aika meni ihan siivillä. Ainut vaan, että mulle törkättiin 2-3 kokoa liian iso työpaita ja joudun pyöräilemään liian isolla polkupyörällä :D Mutta hei en kaatunut kertaakaan, vaikka viimeks kunnolla pyöräillyt ehkä melkein kaksi vuotta sitten! :D Huomenna on herätys viideltä, joten tämä tyttö painuu pian pehkuihin.

1 kommentti:

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)