lauantai 30. heinäkuuta 2016

Materialismi onnellisuutta

Maanantaina oli mun palkkapäivä ja sain vihdoin oikein kunnon palkan! Joten olen vähän innostunut shoppailemaan.. Lennän maanantaina Suomeen, joten on tullut osteltua pikkusiskolle juttuja: pari vaatetta (koska pienten lasten vaatteet on liian söpöjä) ja pari muuta juttua täältä Ruotsista. Alennusmyynneissä en kuitenkaan varsinaisesti ole käynyt ja ainut löytämäni mekko on jäänyt kuvaamatta..
Tiistaina oli aivan huippu vapaapäivä. Pienten ongelmien jälkeen päästiin työkaverin kanssa kaupunkiin. Kiereltiin vähän drottninggatanille, kun kolleega ei koskana ollut siellä kävellyt tänä kesänä. Pyörähdeltiin muutamissa turistikaupoissa, joista löysin siskollekin juttuja. Drottninggatanilla lähellä vanhaa kaupunkia sijaitsee yksi edullinen kirjakauppa, johon olen aivan rakastunut. Ihan vain postikortteja saa todella halvalla (1-2kr eli 10-20snt). Myös kirjoja, pelejä ja sellaista saa edullisesti. Nappasinkin mukaan erään aliaksen tapaisen pelin! Pienen shoppailu kierroksen jälkeen käväistiin tacobarissa lounaalla ja ihan hyväksi paikaksi se paljastui. Kaupungista menin kesäheilan luo, joka tarjosi muutamat drinksut. Pelattiin myös sitä peliä ja ihme kyllä voitin! Ei ollut helppoa, kun kaikki oli ruotsiksi ja kysymyksiä vaikka Ruotsin politiikasta, mutta hyvin selvisin!
Keskiviikkona näin nopeasti myös toista kolleegaa töistä. Käytiin istumassa vähän terassilla. Olisikin rahaa tehdä sitä vähän useammin, kun tämä meidän kesä on niin lyhyt!

50kr / HM
200kr / clas ohlson
45kr sieltä kirjakaupasta
pullonavaaja 10kr - clas ohlson // purkin avaaja 10kr - tgr // korvakorut 20kr, tatuoinnit 10kr - Ur&Penn
tyyny 50kr / pussilakanasetti 80kr - mio
pyyhkeet 30kr, 70kr, 6kr / lakana 30kr - Jysk
 

maanantai 25. heinäkuuta 2016

hikiset työpäivät

Nyt ne trooppiset lämmöt saapui vihdoin. Olin kaksi päivää vapailla ja sainkin auringosta nauttia. Käytiin kesäheilan kanssa uimassa sekä perjantaina että lauantaina. Ensimmäistä kertaa pariin vuotene kävin ihan oikeasti uimassa ja ai että oli ihanaa! Ja mun onnekseni en törmännyt yhteekään kalaan! :D Pelkääkö joku muukin uida luonnon vesissä pikku kalojen takia?
Mutta tää maanantain ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Jo sunnuntaina oli tuskallinen päivä töissä, koska oli niin kuuma (ja sain kuulla mun lempiasiakkailta, että olen heidän auringonpasteensa). Mutta maanantai oli vielä pahempi. Joku ihana kolleega ei tullut töihin eikä häneen saatu mitään yhteyttä eikä valitettavasti ketää tuuraamaan, joten mä jouduin ottamaan kolme ylimääräistä käyntiä ja kirjaimellisesti juoksin ja pyöräilin paikasta toiseen seitsemän ja puoli tuntia. Luojan kiitos mulla oli ihania asiakkaita, mutta mulla ei riitä tällasiin ihmisiin arvostus. Että joku kehtaa..
No onneksi huomenna on vapaata ja myös keskiviikkona. Huominenna on tulossa kvia päivä, koska käydään lounaalla ja kaupungissa kiertelemässä yhen kolleegan kanssa ja siitä sitten myöhemmin suuntaan kesäheilan luo kokkailemaan. Ja huomisestakin on luvattu erittäin lämmin päivä, nyt vaan peukut pystyyn, ettei sataisi! Ja viikon päästä tähän aikaan mä oon Suomessa!!

 

torstai 21. heinäkuuta 2016

Jatka lausetta..

En ymmärrä ihmisiä, jotka ei hoida töitään kunnolla tai ihmisiä, jotka ovat jatkuvasti happamia ja huonolla tuulella.
Seuraavaksi ajattelin käpertyä peiton alle tujottamaan teeevetä.
Viime aikoina olen stressanut ja itkenyt aivan liikaa.
En osaa päättää ostaisinko clas ohlsonilta vaalenpunaisen viltin, jota olen pitkään kuolannut. Ehdin jo ostaa pinkin jyskistä, kun en ensin löytänyt sitä vaaleanpunaista..

Muistan ikuisesti varmaan sen, kun yksi työpäivä sain ruusun ihan tuntemattomalta mieheltä metroasemalla. Oltiin asiakkaan kanssa käyty kaupoilla ja muistellaan tapahtumaa vieläkin.
Päivän paras juttu on ehdottomasti pizzapalan löytyminen jääkaapista. Arjen luksusta!
Viikko sitten  olin erittäin hermostunut ja odottelin tuloksia.

Kaikista pahinta on epätietoisuus ja pelko tulevaisuudesta. En voi sietää sitä, etten tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja etten voi itse vaikuttaa asioihin.
Salainen taitoni on kierittää ihmiset sormeni ympärillä. Tosin tämä onnistuu vain, jos tunnen ihmisen.

Jos saisin yhden toiveen se olisi, että pääsisin tänä syksynä opiskelemaan yliopsitoon. Oon niin monta vuotta odottanut, että pääsisin tänne opiskelemaan ja vasta nyt se olisi mahdollista.
Minulla on pakkomielle repiä mun  kynsiä ja ripsiä. En vaan pääse tästä tavasta eroon ja varsinkin ripsiä revin päivittäin.
 
Söin tänään töissä lounaaksi tonnikalasalaattiani.
Ärsyttävintä on, kun ihmiset ei saavu ajoissa paikalle!
Tekisi mieli mennä ulos jahtaamaan pokemoneja, mutta peli ei toimi.
Minusta on söpöä, kun mun pikkusisko lähettelee lentopusuja, kun puhutaan videopuhelua :3 Se pelastaa koko päivän!Hävetti tänään, kun olin laittamassa kännykkää taskuun, mutta se putosin reijästä lattialle keskelle junaa.
Olenko ainoa, jonka mielestä alpro soyan sojakaakao on taivaallista?

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Arki täyttyy rutiineilla

Jotenkin tuntuu, että kovin moni blogi unohtuu ja vaipuu pieneen horrokseen kesäisin. En taida olla ainoa, joka ei aina musita taikka ehdi bloggailla entiseen malliin aina kesäisin? Toisaalta juuri nyt mun elämä on aika samanlaista tylsää rutiinia päivästä toiseen. Viikkoihin ei mahdo juuri muuta kuin töitä ja silti tuntuu, ettei rahat riitä elämiseen. Taino kyllä ne riittää vuokraan ja ruokaan ja se onkin siinä sitten.. En edes jaksa tai ehdi nähdä uusia ihmisiä. Keho on aivan kuollut aikasista herätyksistä ja fyysisestä työstä. En ymmärrä miten vakkarit töissä jaksaa jaksaa vaan.. 
Ahistaa ja pelottaa tuleva toinen välivuosi, joka pelottavasti nurkan takaa kurkistaa. Pää ei kestä toista välivuotta ja kroppa ei tota työtä kauaa kestä. Ja ilman koulutusta saa heikompaa palkkaa (ja vaikeampi saada töitä), joten joutuu oikeesti tsemppaamaan rahankäytön kanssa. Tekisin ihan mitä vain, jotta pääsisin kouluun nyt. 3. elokuuta kaikki selviää.. Mutta mä oon päättänyt, että mähän pääsen sinne sisään!
Mun vapaat kuluu aikalailla kesäheilan luona joka kerta. Toisaalta on kiva päästä vähän kotoota pois. Täällä tulee kuitenkin makoiltua joka ilta.. On mukava tietää, että on edes yksi ihminen, joka välittää ja jaksaa mua. Eikä mulla kyllä mitään ole ilmasta ruokaa vastaan :D Mutta hei jo kahen viikon kuluttua oon käymässä Suomessa! Ja sain tänään tehtyä asian, jota oon ala-asteelta asti oottanu. Nimittäin vaihtaa toisen nimeni! Nyt pitää vaan saada käsittelymaksu maksettua, jotta saan passin hommattua Suomessa ollessani. 




tiistai 12. heinäkuuta 2016

Elämä yrittää potkia päähän

Viime viikon loppupuolisko tuntui tosi raskaalta töissä. Perjantaina olin ihan valmis luovuttamaan ja sanomaan, että olen kipeä ja lähtemään kotiin. Mutta mä selvisin lauantaihin asti kuitenkin kaikesta. Lauantai-iltana suuntasin mun ns. ruotsalaisen kesäheilan luo. Vietettii rauhalline ilta muutama drinksu siemaillen. Sunnuntai meni aikalailla vain nukuessa ja mäkkärissä käydessä. Mutta sainpahan levättyä, sitä todellakin kaipasin. Keho on todellakin koetuksella tässä työssä eikä huonosti nukutut yöt asiaa myöskään paranna. Haluan kuitenkin olla se iloinen mukava kotihoitaja
Tänään sain kehuja yhdeltä hapannaamalta ja toinen sanoi kosivansa isompana. Vanhukset... Tänään tuli tulokset yliopistoon. Olen viimeiset viikot stressanut ja itkenyt niitä. No en päässyt sisään. 13. varasijalla olen linjaan, johon on 3 paikkaa.... 16. varasijalla olen linjaan, johon on 37 paikkaa.. pitääkö tässä alkaa rukoilemaan vai mitä pitäisi tehdä, että pääsen sisään? Pää ei kestä toista välivuotta eikä kroppa tätä työtä loputtomiin.. Kolmen viikon kuluttua varmistuu kaikki, joten kaikki pitäkää kovasti mulle peukkuja! Olen juuri silloin Suomilomalla, joten ehkä ajatukset ei vain pyöri siinä odotuksessa..
taidonnäytteitä 12-vuotiaalta serkultani :) Paita,hame, lasit - HM

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Skansen

Maanantaiaamuna mulle tuli Suomesta vieraita. Täti ja serkut tuli moikkaamaan mua, joten sain toimia Tukholma oppaana. Nähtiin maanantaina yhdeltätoista heidän hotellissa, josta suunnattiin kiskan kautta metroon ja lauttaan ja matkattiin Skanseniin. Skansen on niin ihana paikka kesäsin käysä, suosittelen ehdottomasti! Sopii koko perheella ja on niin nähtävää vanhoista rakennuksista erilaisiin eläimiin. Meillä vierähti 5 tuntia siellä ihan hujauksessa! Ihan ekana päästiin ajelemaan ns. vuorihissillä (bergbana) niin ei tarvinnut heti kävellä mäkiä ylös! Käytiin yhdessä tuvassa maistelemassa tunnbrödiä eli jotain ohutta kovaa leipää, jota leivottiin ennenvanhaa. Käytiin kurkistamassa monessa vanhassa talossa. Nautittiin myös jätskit  all sång skansenin lavan vieressä ja nautittiin kauniista maisemista. Ostettiin vanhanajan karkkeja ja paahdettuja karamellimanteleita. Herkuteltiin myös hattaralla ja kotitekoisella vadelmamehulla. Nähtiin myös monia eläimiä, kuten apinoita, hirviä, ilves ja karhunpoikasia, jotka suloisesta leikkivät keskenään. Ja mulla päivä huipentui siihen, että sain ruisleipää Suomesta ja fazerin uutuslevyn, joka on ihan mun lemppari!

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Työtäs laulaen tee

Perjantaina mulla oli viikon ainoa vapaa. Tosin en kovinkaan paljon ehtinyt nukkua, koska yökyläilin ja herätys oli viiden maissa..  Mutta meillä oli rauhallinen aamu ja mentiin samaa matkaa Kista Galleriaan, jonne mä jäin pyörimään. Löysin halvan kaupan ja olin ihan taivaissa. Sieltä sai kaikke kotiin, meikinpoistolapuista säilykepurkkeihin. Ja tosi edullisesti. Nappasin mukaan 6 kappaletta muovimukeja, lasisen pillilasin, roskapusseja ja säilykkeitä (joihin mulla ei tosin ollut avaajaa ja taiteilinkin ne veitsellä auki..). Bongasin myös halpoja mausteita, mutten osannut päättää mitä tarvitsen, joten joudun siellä pian taas pyörähtämään :D
Oon myös hurahtanut ihan alprosoja kaakaoon. Se on niin hyvää ja saahan siitä hieman kalsiumia ja proteinia, joka on hyvästä, sillä en juurikaan maitotuotteita käytä enää. Tänään piti töistä kipittää suoraa kauppaan ostamaan alpro soja kookoskaakaota! Nyt on jääkaappi pullollaan soijakaakaota, niin ei tarvitse hetkeen ostella :D Juotteko tekin niitä tai oletteko maistanut? Seuraavana ajattelin kokeilla jotain sojajogurttia, mikäli budjetti antaa periksi!
Tänään oli hieman kaaosta töissä, mutta päivä sujui hyvin ainakin mun osalta. Ai että mulla oli ihania asiakkaita tänään ja onneksi saan ne samat myös huomenna! Rakastan niin mun työtä, vaikken sitä koko elämääni haluakaan tehdä. HArmittaa vain, että on aina aniin vähän aikaa olla asiakkaiden kanssa.. Ja kohta nähdään pääsenkö lopettamaan elokuun jälkeen vaiko en.. Tulokset kouluihin nimittäin tulevat ensi viikon jälkeen, joten vielä joudun täällä jännittämään..

20/10kr // ÖoB