lauantai 30. heinäkuuta 2016

Materialismi onnellisuutta

Maanantaina oli mun palkkapäivä ja sain vihdoin oikein kunnon palkan! Joten olen vähän innostunut shoppailemaan.. Lennän maanantaina Suomeen, joten on tullut osteltua pikkusiskolle juttuja: pari vaatetta (koska pienten lasten vaatteet on liian söpöjä) ja pari muuta juttua täältä Ruotsista. Alennusmyynneissä en kuitenkaan varsinaisesti ole käynyt ja ainut löytämäni mekko on jäänyt kuvaamatta..
Tiistaina oli aivan huippu vapaapäivä. Pienten ongelmien jälkeen päästiin työkaverin kanssa kaupunkiin. Kiereltiin vähän drottninggatanille, kun kolleega ei koskana ollut siellä kävellyt tänä kesänä. Pyörähdeltiin muutamissa turistikaupoissa, joista löysin siskollekin juttuja. Drottninggatanilla lähellä vanhaa kaupunkia sijaitsee yksi edullinen kirjakauppa, johon olen aivan rakastunut. Ihan vain postikortteja saa todella halvalla (1-2kr eli 10-20snt). Myös kirjoja, pelejä ja sellaista saa edullisesti. Nappasinkin mukaan erään aliaksen tapaisen pelin! Pienen shoppailu kierroksen jälkeen käväistiin tacobarissa lounaalla ja ihan hyväksi paikaksi se paljastui. Kaupungista menin kesäheilan luo, joka tarjosi muutamat drinksut. Pelattiin myös sitä peliä ja ihme kyllä voitin! Ei ollut helppoa, kun kaikki oli ruotsiksi ja kysymyksiä vaikka Ruotsin politiikasta, mutta hyvin selvisin!
Keskiviikkona näin nopeasti myös toista kolleegaa töistä. Käytiin istumassa vähän terassilla. Olisikin rahaa tehdä sitä vähän useammin, kun tämä meidän kesä on niin lyhyt!

50kr / HM
200kr / clas ohlson
45kr sieltä kirjakaupasta
pullonavaaja 10kr - clas ohlson // purkin avaaja 10kr - tgr // korvakorut 20kr, tatuoinnit 10kr - Ur&Penn
tyyny 50kr / pussilakanasetti 80kr - mio
pyyhkeet 30kr, 70kr, 6kr / lakana 30kr - Jysk
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)