henkistä kasvua

Löysin työpaikkailmoituksia. Hain vain paikkoihi, jossa ei mainittu mitään puhelinsoitosta. En ollu tarpeeksi kiinostava kukaan ei ikinä ottanut yhteyttä. Hain yhden kuukauden mittaiseen projektiin, joka oli oikeastaan pelkkiin viesteihin vastaamista. Meitä palkattiin neljä ihmistä tähän projektiin. Samaan aikaan sain vihdoin lääkärintodistuksen toimitettavaksi työkkäriin, koska muan diagnoosin takia mulla on oikeus tavata jonkulainen spesiaalitiimi. Tän projektin viimenen päivä on nyt keskiviikkona. Me saatiin kaikki sähköpostit koluttua läpi ja vastata niihin viikossa, vaikka nämä oli laskenut, että siihen menee ainakin kuukausi? Me vaan vastattiin suoraan valmiilla tekstillä ei siiihen kauan mene.. Sitten saatin tehdä vielä yksitoikkosempaa hommaa, nimittäin näpyteltiin vain henkilötunnuksia systeemin ja tarkastettiin täsmääkö osoite. Lopulta kaksi meistä pääsi lyhyeen koulutukseen, jotta he voivat ottaa puheluita. Mut meinattiin pakottaa siihen viime viikolla. En suostunut ja sanoin, että mulla on social fobi (ja siihen päälle paniikkihäiriö en tosiankaan jaksanut alkaa alistaa itteeni paniikkikohtauksille parin päivän takia). Nyt taas stressaa raha-asiat. Säästöt on kohta loppu ja tämä palkka ei reilua kuukautta pidemmälle varmaan riitä. Mutta oon ilonen tästä mahdollisuudesta. Tän vuoden terapia taisi oikeesti jättääkin mulle jotain. Mä olin se meistä, joka ekana päivänä keräsin kaikki lounaalle. Minä, joka melkein tärisen, kun puhin vieraille ihmisille. Minä, joka ylianalysoin kaiken ja pelkään aina, että mua lohdellaan huonosti. Musta tuntuu, että oon päässy pahimman vaiheen yli ja mikä työ mua vakituisesti nyt odottaa niin kyllä mä pystyn siihen. Oisin voinut elää tän huhtikuun vaan uudelleen ja uudelleen. Mä sain työn vaikkakin lyhytaikasen. Oon saanut nukuttua normaalia paremmin. Mulla on ollut niin kivaa kavereiden kanssa. Onneksi muistot aina säilyy ja kaikkea kivaa on toivottavasti vielä edessä päin! Tällasta mulle kuuluu just nyt. Nyt alkaa kaikki oikeesti olla hyvin sen kaiken paskan jälkeen ja mä kelpaan sellasena kuin oon. Elämä on yhtä vuoristorataa, joka myös tekee siitä antoisampaa. Huonojen kausien jälkeen oppii todellakin arvostamaan sitä mitä on jo saavuttanut.