Kun toiset eivät ymmärrä

Välillä ärsyttää niin paljon ihmiset, jotka eivät ymmärrä tai edes yritä asettua toisen asemaan ja yrittää ymmärtää. Mä oon tän vuoden tsempannu valtavasti mun sosiaalisen fobian, ahdistuksen ja paniikkikohtausten kanssa. Kävin juttelemassa psykologin kanssa ja siitä sai jotenkin voimaa yrittää haastaa itseään ja pääsemään näistä epämieluisista asioista eroon. Mulla nousee edelleen ahdistus huippuunsa epämiellyttävissä tai uusissa tilanteissa. Silloin mun on helpointa pysyä rauhallisena, jos saan puhua kaverin kanssa tai vaikka ihan vaan lähettää ääniviesti serkulle. Useimmat yrittää edes ymmärtää ja tsemppaa, mutta välillä sitä vaan huomaa, että kaikki ei vaan ymmärrä taikka sitten vaan välitä. Se, että kertoo että ahdistaa jonkun asian tekeminen, mutta on kuitenkin menossa vapaaehtoisesti sitä tekemään,tarkoittaa, että ihminen luottaa suhun, ei silloin auta puhua negatiiviseen sävyyn ja vähättelmään sitä. 
Jos joku purkaa sulle ahdistustaan, niin paras tapa auttaa sitä ihmistä on kuunnella ja yrittää positiivisesti tsempata sitä ihmistä siinä tilanteessa, vaikkei itse edes ymmärtäisi miksi se on niin vaikeaa. Negatiivinen sävy tai vähättely saa aikaan vaan surullisen mielen ja pahimmassa tapauksessa paniikin ja tilanteesta poistumisen, joka johtaa siihen, että seuraavan kerran se on vielä vaikeampaa yrittää. Asiat, jotka susta tuntuu ihan itsestäänselvyytenä, eivät sitä ole esimerkiksi paniikkihäiriöstä kärsivälle. Jo vaikka kauppaan meneminen yksin voi olla ylitsepääsemätöntä, samaan aikaan kun meille muille se on ihan normaalia rutiinia.
 Mä en oo näistä asioista hirveesti edes kertonut mun kavereille. Vain muutama harva ihminen tietää, missä tilanteessa oon ollut. Jotenkin mun oli pakko vaan saada tää ulos ja toivon, että ihmiset miettisi enemmän sanomisiaan, varsinkin jos tietää, että sillä toisella on tai on ollut vaikeaa.
Mun tilanne on kokoajan menossa parempaan suuntaan ja yritän koko ajan enemmän ja enemmän. Oon juuri alkanut käymään poikaystävän kanssa salilla, mitä ajattelin, ettei koskaan tule tapahtumaan. Työhaastatteluihinkin pääsin ilman suurempaa stressiä tai jännitystä. Onneksi mulla on ymmärtävä ja tsemppaava poikaystävä ja paras kaveri sekä serkku, joka ymmärtää ja tukee. Tiedän myös rajani ja olen oppinut tunnistamaan tilanteet, jossa paniikkikohtaukset voivat iskeä.

Ensimmäiset tuparit

Me pidettiin lauantaina pienimuotoiset tuparit pienellä porukalla. Mun ja kaverin lisäks meitä oli poikaystävä ja hänen veljensä ja muutama serkku, koska valitettavasti muutama muu ei päässyt paikalle. Mutta eikös sitä sanota, että kun väki vähenee niin pidot paranee? Meillä oli oikein hauskaa. Alotettiin ilta grillaamalla meillä ja suunnattiin illalla vielä yökerhoon. Oli kyllä tosi hauskaa tanssia pitkästä aikaa ja muutenkin ihan koominen ilta. Tällasta pään nollaamista tarvitsee aina välillä. 

Tässä viikon sisään on jo ehtinyt tapahtua. Mä en ikimaailmassa ois kuvitellu, että minä minä kävisin jossai salilla. Mutta tässä nyt viikon ollu salikortti meidän lähisalille :D Mä tunnen itteni helposti tosi epämukavaks salilla, mutta tässä helpottaa se, että tää on nii korvessa, että salilla on tosi vähän porukkaa ja että käydään poikaystävän kanssa yhdessä, mikä on hyvä, koska en ymmärtäis mitään noista koneista muuten!

Mä pääsin työhaastatteluun yhteen rekrytointi firmaan viime viikon torstaina ja pääsin jatkoon siitä, jotne tänään kävin haastattelussa tänään ja sitten vielä sinne toiseen haastatteluun huomenna. Nyt jos onnistais! Paikka kuulostaa kivalta, monipuolista asiakaspalvelua ja vaihtelevia työtehtäviä. 

Työttömän tylsistyminen

Pikkuhiljaa alkaa turhauttuttamaan tämä jatkuvasti kotona istuminen. Raha-asiat alkaa huolettaa ja töistä ei kuulu mitään. Hain yhteen paikkaan, jonka ajattelin olevan täydellinen mulle, muttei siitä kuukautee kuulunut mitään.. Hain toiseen paikkaan, jossa kävin rekrytointifirmassa haastattelussa, joka meni tosi hyvin, mutta vaikka he kuinka tykkäs musta ei se yritys ollut kiinostunut.. Ihme kyllä, mutta nepä siinä sitten menettivät jotain. Kolmas paikka, jota hain vasta loppuviikosta, siitä ei vielä ole kuulunut mitään.. Mulla ei koskaan aikasemmin täällä ollessa oo ollu näin vaikeeta löytää työpaikkaa.. Toki suomenkielisille löytyisi vaikka kuinka paljon aspan hommia, mutta en halua työhön, jossa vastataan pelkästään puhelimeen se 8 tuntia päivästä. Tiedän, että tulisin tosi nopeesti tylsistymään, jos olisi vain yhtä tekemistä.
Viime vuonna tähän aikaan satoi vielä lunta ja tänä vuonna jo huhtikuussa onnistuin hankkimaan rusketusrajat. Onkohan tästä kesästä nyt tulossa lämpimin moneen vuoteen? Käytiin eilen meidän lähirannalla ottamassa vähän aurinkoa, kun tuo terassi on hieman liian lämmin näin päivisin. Muutaman viikkoon ei tässä nyt ole tapahtunut mitään ihmeellisempää, toivottavasti tästä lähtis jotain nyt kehittymään. Palan jo halusta päästä töihin ja oppimaan uusia juttuja!

koru - Ur&Penn // t-paita - Bik bok // housut - JC

terassikalusteet

Vihdoinkin ollaan saatu meidän kaikki terassikausteet. Ollaan saatu yks huone lisää näin kesäks. Kirjoittelen tätä postaustakin täältä aurinkoiselta terassilta. En tiedä mitään rauhoittavampaa kuin loikoilla tässä sohvalla ja katslla merta ja ohi lipuvia laivoja. Vielä kun saisi ostettua sähkögrillin niin olisis 5/5.
Kävin maanantaina ekassa työhaaastattelussa eräässä rekrytointi firmassa. Ei valitttavasti ole kuulunut mitään. Toiseen paikkaan johon hain ei kirjaimellisesti ole kulunut mitään. En ymmärrä miksei voi sanoa vaikka, että vastaus saadaan tietyn ajan sisällä taikka jos ei pääse jatkoon niin sitä ilmotettaisiin.. Alkaa turhauttamaan tämä kotona istuskelu ja pikkuhiljaa kasvaa stressi rahasta, jossei sitä jostain kohta tule.. Olisi jo aika, että alkais tapahtumaan jotakin!
Me ollaan asuttu yhessä nyt kohta tasan kuukaus ja aika on menny tosi nopeesti, mutta samalla tuntuu kun oltas asuttu yhessä ikuisuus :D Täällä on onneksi hyvä hengähtää ja saada viettää aikaa oman rankkaasa kansssa. Ja vaikka meillä on aika pieni asunto, ei mellä mitään tilan puutetta ole. Tää oli kyllä meille aika täydellinen asunto <3