perjantai 30. lokakuuta 2015

koiravahtina

Mulle sanottiin, että pakastinta saa kaivaa siellä on ruokaa. No katoinpa sinne eilen heti, kun jäin tänne taloon yksin. Mitäs sieltä löytyi; kolmesta laatikosta pelkkää leipää, yhdestä pullaa ja ranskalaispussi. Löyty myös marjoja, kalapuikkoja ja billyn pannupizzaa (=kinkkua en syö). Mulle ei jätetty mitään rahaa ruokaan, vaikka en nyt täällä oo lomailemassa, vaan hoitamassa heidän rakkia. Jääkaapissa oli vähän vihanneksia ja voita ja juustoa.
Eilen kävin nopeasti kaupungilla, koska koira ei pärjää kun maximissaan neljä tuntia yksin (14-vuotias vanhus, joka pissaa allensa). Näin mun molempia suomikavereita, joista toinen sitten tuli tänneki käymään. Tein tonnikalasalaattia ja juteltiin niitä näitä. Lopulta sain idean, että "leikitään" sensity alive -hiekalla. Se on siis hiekkaa, joka toimii kuten muovailuvaha. Siinä me hetki taiteiltiin ihan innoissaan.
Tää päivä on sitten mennyt ihan päin persettä. Kaikki alkoi jo yöllä. Joudun päästämään koiran yöllä kahdelta ja aamuseitsemältä ulos. Stressasin koko yön, että sen pitää päästä ulos, ettei pissaa allensa. Nukuin kerrankin ilman korvatulppia, mutta oli vaikeuksia nukahtaa, kun koira kuorsas. Olen pitkään ollut tosi herkkäuninen, joten pienetkin asiat vaikeuttaaa ja häiritsee mun nukahtamista ja nukkumista. Olin ihan kuollu, kun en ollu saanut nukuttua yöllä. Aamupissan jälkeen yritin nukkua seitsemästä kymmeneen. Tosin koira haukkui yläkerrassa ja oli muutenki vaikeaa nukahtaa. Yritin ottaa vielä päiväunet, mutta ei siitäkään tullut mitään, varsinkaan kun koira haukku tunnin ajan ja hän on kuuro, joten huutaminen ja komentaminen ei auta. Nyt ajattelin viritellä jponkun esteen, ettei koira pääsis yläkertaa, kun ukun, koska sieltä isoista ikkunoista näkee kaiken hyvin, jolloin hän myös haukkuu. Harmittaa, etten jaksa tehdä yhtään mitään. Olisin kerrankin tavannut vihdoinkin uuden ihmisen, mutta ei tässä zombie-tilassa meinaa jaksa tehdä ruokaakaan, niin ei jaksa edes ulos lähteä katsomaan ketään :/ Ensi yönä nukun korvatulpat korvissa ja jos koira tarvii ulos voivoi josse pissaa allensa niin sitten vaan suihkun kautta ulos!

1 kommentti:

  1. Haastoin sut :)

    http://friianblog.blogspot.fi/2015/10/liebster-award.html

    VastaaPoista

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)