lauantai 19. maaliskuuta 2016

flunssan kirous

Pitkä työputki kostautui. Arvatkaa kuka on taas kipeänä? Jep minä, ei ollut vaikea arvata. Mun fiilikset ei tästä viikonlopusta ole kovin hyvät. Kipeenä lasten kanssa 10 tuntia.. Aamu meni ihan hyvin. Mä nousin puoli kahdeksalta ja tulin yläkertaan kun hostäiti lähti. Tytöt oli just heränneet. Pelattiin hassuja pelejä ipadeilla ennen aamupalaa. Päivällä käytiin lyhyellä kävelyllä potkulautaillen ja vielä nopeasti koiraa pissittämään. Sen jälkeen mä sain myös syötyä aamupalaa, jonka jälkeen loppupäivä meni oikeastaan sohvalla makoillessa, kun olo pahentui. Onneksi lapset on ollut suht kilttejä ja hyvällä tuulella. Naapurinpoika oli meillä leikkimässä, joten mä sain löhötä rauhassa. Dramaqueen ollut tietenkin vauhissa ja tirautellut parit kyyneleet, mutta kaikilta tappeluilta ollaan vältytty! Ja lopulta vanhin poika oli mun apuna esimerkillisenä isoveljenä. Ja hostäiti tuli ajoissa, oikeestaan etuajassa, kotiin.
Katotaan miten huomisesta selvitään. Toivottavasti lapset nukkuu hyvin ja on iloisia ja pirteitä huomenna. Ja toivottavasti olo ei nyt parannu.. Onneksi viikon päästä alkaa viikonloma, jolloin ehtii nauttimaan ja lepäämään oikein kunnolla! Ja eikö se ollut niin, että suklaa on paras lääke vilustumiseen (veden lisäksi)? ;) Oli pakko eilen kädä ostamassa tuollainen shamppanjapullo suklaineen, tosi hauska idea!

 

2 kommenttia:

  1. Voi eikä, paranemisia jälleen <3 Ihana kuitenkin, että lapset ovat olleet mukavia ja että oot jopa saanut apua. Tuo shamppanjapullo on aivan ihana, myydäänköhän noita Suomessakin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, alkaa ottaa päähän täälläolo kun jatkuvasti kipeebä >.<
      Eikö ookin! Toivottavasti myydään :D

      Poista

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)