sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Sairastelua

Enköhän sitten taas tullut flunssaseksi tiistai-iltana. Puoli kuolleena olin lasten kanssa, onneksi oli tosi rauhallista. Torstai-iltana tuli lasten mommo, koska hostäiti on nyt kaksi viikonloppua poissa. Mä olin oikeestaa perjantaista sunnuntaihi vapaalla. Ihanaa. Perjantaina iltapäivällä olin hetken tyttöjen knassa, kun mummo hhaki nuorinta poikaa koulusta, mutta muuten sain vain olla ja levätä. 
Launtaina oli ihan kuollu olo, enkä ihmettelis vaikka olis ollut kuumetta. Mulla oli kahet housut, kolmet sukat, pitkähihanen ja neuletakki ja palelin peiton alla. Lauantai menikin aika lailla nukkuessa ja sarjoja kattellessa. Löysin ruudusta rikkaiden deittipalvelun, johon jäin koukkuun. Laatuohjelmaa ja silleen haha.

Tänään käytiin Sinin kanssa keskustassa. Mulla oli aikomuksena napsia muutama talvinen kuva, muttei tuolla keskustassa pahemmin lunta ole. Lieneekö syynä katulämmmitys. No sää oli mahtava, vaikka kyllä meillä vähän kylmä tuli. Ensin käveltiin vanhassa kaupungissa ja jo paleltuneena suunnattiin frozen yogurtille. Ja tällä kertaa mun annos makso alle 60 kruunua, mutta ei toi mitään halpaa lystiä ole, mutta swedish frozen yogurt factory on ihan paras. Meidän ravitsevan lounaan jälkeen pyörittiin pitkään keskustassa. Ja en taaskaan lähtenyt tyhjin käsin pois ja hups nyt on kahdelle viikonlopulle yhteensä enää noin 24 euro.. No kyllä sillä kahville pääsee! Nyt jännitetään mikä on olo huomenna, kun kävellyt puolikuntosena koko päivän...

39kr yllätyspussi
Vähän juhlavampi koru


6 kommenttia:

  1. Hei, mäkin seuraan Kardashianeja, joten laatulaatu ;) Ihania ostoksia oot löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni eihän tässä sitten mitää hätää ole ;) Kiitos :-)

      Poista
  2. Haluisin kyllä päästä maistamaan sitä frozen yoghurtia siellä kun kaikki sitä hehkuttaa! :D toivottavasti olo ei pahennu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin hyvää, tänne vaan!
      Vielä ollaan hengissä ainakin :)

      Poista

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)