sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kahvittelua

Lauantaina me käytiin Sinin kanssa kuvaamassa asujamme (joista myöhemmin postaus). Onneks sää ei oll kauhee kylmä, sillä vilu tuli silti ilman takkia hengaillessa. Mutta voi sitä naurun määrää, se lämmitti kaikesta huolimatta! Meillä oli kolmas auppari mukanamme, jonka ensimmäistä kertaa tapasin. Hän toimitti kätevästi naulakon virkaa meidän heitettyä takit pois :D Kun oltiin saatu kuvat otettua kierreltiin me vähän keskustassa. Eksyttiin taas bikbokiin enkä mä sieltä tyhjin käsin voinut lähteä, kun sain puoli-ilmaset housut! Mutta nyt on pakko hillitä tätä shoppailua.. Ei saa enää ylittää budjettia. Mutta onneks mun himoitsema luomiväripaletti oli vain neljä euroa, joten nyt pääsen harjottelemaan!
Kaiken kaikkiaan oli kiva päivä ja kuuden jälkeen kun pääsin kotiin olin ihan valmis sänkyyn.


Tänään heräsin jo 7.40 siis sunnuntaina. Ihan hullu miten mun rytmi on muuttunut niin, että herään jo ennen kahdeksaa vapaapäivänä! Tosin nousin vasta yhdentoista maissa, kun ei ollut kiire mihinkään. Nyt yritän valmistautua ja lähden sitten kahville keskustaan Oonan kanssa. Ihana nähdä häntä pitkästä aikaa! 

Ps. Tänään voi snapchatissa seurata mun My Dayta. Nimellä beautifulbomb96 löytää mut .

2 kommenttia:

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)