sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Mun viikonloppu

Haluisin kertoo kuinka mahtava viikonloppu mulla on ollut teille. Kuinka paljon oon saanu kokea ja ketä kaikkia oon saanut tavata. Mutta ei se mee niin.. Yhä edelleen pyörin yksin Tukholman keskustassa, välillä itkua nieleskellen, kun nään ihmisiä kavereiden kanssa ilosena pyörimässä kauniina viikonloppuna keskustassa. Mä en saa kenenkään yhteyttä, kukaan ei halua tavata. Oon oikeesti jo yrittänyt kaikki mun konstit, mutta mitään ei tapahdu. Oon ollut täällä jo yli kolme kuukautta ja ajattelin, että se pahin ois jo ohi.. Mutten edelleenkään ole luovuttamassa, mutta kaipaan jo sitä kesää ja seuraava syksyä, jolloin luutavasti opiskelen. Pelkään vaan, että mun tulevaisuus näyttää tosi yksinäiseltä.
Lauantaina mä tapasin yhden mukavan miehen, joka tosin ei millää lailla ollu mun tyyppinen ja tuskin koskaan tavataan uudestaan, mutta oli ihana saada puhua vaihteeks ruotsia ruotsalaisen kanssa. Kävin myös ostamassa uutta shampoota ja hoitoainetta, kun mun hiukset näyttää kyllästyneen vanhaan samaan shampooseen.. Toivotaan, että oli hyvä ostos, oli ainakin melko halpa reilu kaks euroa molemmat. Huomenna nään, että toimiiko, mutta vaikuttaa ihan hyvältä kun sisältää öljyä, joka kosteuttaa hiusta! 
Menin tänään yksin keskustaan ja nyt täältä näsbyparkista kulkee taas roslagsbana, joten menen sillä ja metrolla. Roslagsbana menee paikkaan nimeltä Stockholms östra ja voi, että odotan, että mulla on aikaa käydä siellä kuvaamassa! En ikinä ennen oo ollu siellä, ja se onkin jo vähän enemmän keskustaa vanhoine taloineen. Se on aika iso keskus, mistä menee roslagsbanat, metrot ja bussit. Hyvin selvisin kaikesta, vaikka tulomatkalla ei ensin meinannut löytyä oikea laituri :D
 


2 kommenttia:

  1. Voi kuinka oletkaan kaunis <3 Toivottavasti sun työ teettää tulosta ja löydät seuraa ja tekemistä niin, että oot onnellinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia <3 Toivotaan parasta, nytten on ainakin rentouttava viikonloppu tulossa :)

      Poista

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)