minä ja ruotsi

Ruotsi on ensimmäinen kieli, jonka oon oppinut. Oon siis aina osannut ruotsia, se ei koskaan oo ollut mulle vieras kieli. Suomen kielen opin kun olin reilu 3-vuotias ja menin suomenkieliseen tarhaan. Alle kouluikäsenä puhuin enimmäkseen ruotsia silti. En tiedä mikä muhun meni ala-asteen aikana. Vuosi vuodelta puhuin vähemmän ruotsia. Äidin kanssa kotona sekä puhelimessa sekä joskus sukulaisten kanssa (äidin puolelta kaksikielinen suku). Ala-asteen ja yläasteen välillä, alkoi mun niin sanottu "suomettuminen" (ei siis tarkoita sen alkuperäistä tarkoitusta). En juuri koskaan puhunut kenellekään ruotsia, yläasteella vain äidin kanssa puhelimessa.  Jotenkin suomen kieli vain valtas mut. Tietenkin kuulin joka päivä ruotsia ja se tuntui silti aina omalta kieleltä, vaikka olin jokseenkin vieraantunut siitä. Lukion aikana en enää edes puhunut puehlimessa äitini kanssa ruotsia! Silti mun oli jotenkin helpompi uttrycka eli ilmaista itseäni ruotsiksi. Lukiossa mun puheesta huomas sen, että ruotsi alkoi tulemaan takas. Joskus en saanut vaan päähäni suomeksi sanaa ja olen jopa joutunut tekstaamaan äidille kysyäkseni mikä joku sana on suomeksi!
Lukion aikana tosin sain mun ensimmäiset ruotsalaiset ystävät. Puhuin ekaa kertaa ruotsalaisen kanssa enemmän kuin käyttäen vain kahta sanaa. Sujuvaa ruotsiahan olen aina puhunut, vaikka se tietysti välillä hieman tökkii. Täällä Ruotsissa mulla siis ei ole mitään suurempia ongelmia ja puhetta on tullut alusta asti sujuvasti ja reippaasti. En silti koe olevani vielä kielellisesti valmis opiskelemaan ruotsiksi, kun en ole koskaan ennen sitä tehnyt.