tiistai 8. joulukuuta 2015

Loman tarpeessa

Tää viikko ei ole alkanut erityisen hyvin mun osalta. Oon ollut tosi ärsyyntynyt. Ehkä johtuu siitä, etten sunnuntaina oikeesti tehnyt yhtään mitään muuta kun katsoin TVtä yksin huoneessani.. Mutta nyt kahtena päivänä on palanut pinna lapsiin, kun ei mitään kuunnella. Eilen odotin 15 minuuttia ja muistutin syömään ruokaa ja kyselin ovatko he valmiita. Sinä aikana en saanut yhtäkään vastausta ja vain muutama lusikka meni suuhun. No sitten meni totaalihermot ja otin ruuat pois ja hoputin juomaan maidon. Näin myös varmaan jatkossa teen. Jossei istu pöydässä ja syö, vaikka kuinka sanotaan, niin sitten lähtee ruoka pois. Eiväthän he voi päiväkodissa tai koulussakaan hyppiä 1000 kertaa pois pöydästä. Lisäksi mun mielestä lelut ei kuulu ruokapöytään, vaikka olisivat tulleet joulukalenterista.. Aamuisin tyttöjä saa minuutin välein muistuttaa syömisestä ja silti tämä toinen tyttö ei koskaan ota sitä kuuleviin korviinsa. Sitten kun mulla menee hermot, niin lähtee lelut käsistä.
Ei nää lapset niin kauheita loppupeleissä oo, mutta kun ne EI KUUNTELE mitään. Ja mua ärsyttää toistaa itteeni oikeesti miljoona kertaa. Tänäkin iltapäivänä piti toiselta tytöltä kysyä ainakin 10 kertaa mitä hän ottaa välipalaksi. Eikä edes auttanut korottaa ääntä.. Onneksi kotiin ja lomaan on enää 12 päivää jäljellä! Ja 8 työpävää jäljellä, kyllä tästä selvitään!
 Joulufiilis on vielä hieman hukassa, ehkä osittain lumettomuuden takia, mutta eiköhän se siitä nouse, kun viikonloppuna pääsee viettämään pikkujouluja! :)

2 kommenttia:

  1. Sama fiilis täälläkin, tulispa se loma äkkiä! Ja sääennusteessa luvattiin valkoinen joulu, joten toivotaan että se pitää paikkansa! :)

    Kivoja pikkujouluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :D Oi, vaikee uskoa, kun täälläki ollut +8 astetta joka päivä :'D Mutta valkoinen joulu ois ihana <3

      kiitos :)

      Poista

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)