tiistai 14. kesäkuuta 2016

Minä lähden, jos kukaan muu ei lähde

Rakastan aamuvuoroja. On ihanaa kun pääsee töistä aikasin ja ehtii vielä iltapäivällä ja illalla puuhastella jotain. Toisaalta puoli kuuden herätykset eivät ole mitään herkkua. Pahimpina päivinä lösähdän suoraan sänkyyn, kun kotiin pääsen enkä sieltä enää illan aikana muualle liikahda. Onko tämä jollekin muullekin tuttua?
Eilen olin aivan poikki. Olinnukkunut pitkät yöunet, mutta aamuherätys takaa ettei pirteänä herää. Meitä oli töissä jokunen sakki ja pomo soittikin, että joku kesätyöntekijöistä/sijnaissita saa mennä kotiin, jos haluaa. No minä lähdin takaisin kotia nukkumaan. Tämä yllättävä vapaapäivä tuli kyllä tarpeeseen rankan viikonlopun jälkee. Ja kyllä tässä työssä pitää kattoa, ettei tee pidempää kuin 5 päivän putkea ilman vapaapäivää, muuten voi burn out olla lähellä. Mutta mulla oli mukava maanantai. Mä tulin kotiin syömään nuudleita ja sitten otin torkut. Iltapäivällä ehdin vielä nähä Oonaa ennen kuin hän taas lentää Suomeen, joten mua ei yhtään haittaa, että olin poissa töistä, koska en muuten olisi ehtinyt nähdä Oonaa olleenkaan. Illemmalla tapasin vielä yhden ruotsalaisen, jonka kanssa oli mukava höpötellä.
Mä yleensä ostan halvat kuulokkeet tigerista, koska tällä budjetilla o oollu varaa kalliimpiin, muttakun ne kuulokkeet tuppaa hajoamaan kuukauden käytön jälkeen.. Teillä samaa ongelmaa? Mistä saisi edulliset, mutta kestävät nappikuulokkeet? En tiedä uskaltaako Clas Ohlsoninkaan kuulokkeisiin luottaa.

2 kommenttia:

  1. Clas ohlsonilla myydään tosi hyviä kuulokkeita vain 9 eurolla, suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon joskus ostannu clasilta 6 euron kuulokkeet, kestää noin puoli vuotta, mutta vois kurkata jos löytyy jotain paempia :)

      Poista

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)