maanantai 20. kesäkuuta 2016

Työntäyteistä päivää

Viime viikko oli tosi onnistunut. Tiistaina mulla oli ekaa kertaa iltavuoro ja pienestä sekoilusta huolimatta se meni hyvin. Ja pääsinkin lähtemään töistä jo puoli kymmeneltä. Keskiviikkona mulla oli onneksi vapaapäivä, joten sain nukkua. Tosin mun rytmi on kääntynyt niin, että vapaapäivinäkin herään viimeistään seitsemältä.. Mulla oli mukavasti aikaa, joten kävin suihkussa ja tein muutaman päivän ruuat taas valmiiksi. Ja viikonloppua varten kävin vielä systemissä (alko). Iltapäivällä tapasin yhden ihmisen, joka asuu täällä lähellä. Pääsin vähän seikkailemaan täällä ja näkemään meren. Ai että täältäkin löytyy metsää ja merta, kun vähän viitsii kävellä!
Torstaista lauantaihin mulla oli töitä, vaikka mulla piti olla lauantaina vapaata. Mutta rahaa tarvitaan aina ja kollegoita pitää auttaa. Lauantai-iltana otin muutamat hyvässä seurassa ja sunnuntaina olin aivan koomassa. Tää työ vaatii kyllä veronsa. Ja lauantaina oli aivan kamala sää. Sato koko päivän ja olin sadevaatteissa töissä. No sadehousut oli vähän liukkaat ja putosin pyörän satulalta kolauttaen häntäluun satulaan. Hetken sattu, mutta kyllä se siitä, kunnes nyt yöllä en pystynyt edes jalkaa liikauttamaan ilman että sattui ihan pirusti. Ja sitten mut vielä hälytettiin töihin. Voitte vain kuvitella kuinka paljon sattuu pyöräillä kipeän häntäluun kanssa..

Nää kuvat on täältä ympäristöstä. Kävin eilen vähän kiertelemässä ja kuvaamassa teille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)