Viimeisiä ajatuksia aupairiudesta

Kohta voin laskea tunteja koska tää loppuu. Perjantaina on mun viimenen virallinen työpäivä au pairina. Tosin lasken torstain eli huomisen viimeiseksi, koska perjantai tulee olemaan, no mielenkiintoinen ja lyhyempi kuin yleensä. Huomenna tänne saapuu perheen ihan ensimmäinen auppari kuudeksi viikoksi. Mä joudun huomenna luovuttamaan mun huoneen hänelle ja mietin miten mahdun kaikkien miljoonan kassini kanssa pieneen varastoon/hieromahuoneeseen, jonne majotun siihen asti, että mun vuokrahuone tyhjenee ja pääsen muuttamaan.

Nyt on kaikki tavarat pakattu. Vain noin 10 iso muovipussia (kiitos Sini pusseista :D), 3 laukkua, kameralaukku, kangaskassi sekä matkalaukku. Toivon mukaan saan aupparikaverilta apuja muutossa, muuten menee kahteen iltaan. Muistan kun istuin tässä huoneessa melkein 10 kuukautta sitten ja ajattelin, että täällä asustan melkein vuoden. Oon tykänny kovasti mun isosta ja valoisasta huoneesta, ja mukavasta sängystä. Tosin tässä huoneessa on lukuisat kyyneleet vetistelty. Tässä huoneessa on tanssittu lukuisien kappaleiden tahtiin. Tässä huoneessa on naurettu omille aamuisille kommelluksille. Tässä huoneessa on herätty keskellä yötä ja luultu aamun  jo sarastaneen. Ja kuinka monta kertaa olenkaan saanut verhoni vedettyä alas.. :D Ja kuinka ihanaa oli lämpimänä kesäiltana istuskella omalla portaalla ja nauttia kevyestä tuulesta.

Muistan ekat viikot täällä. Olin kaikesta ihan pihalla, mutta rutiinit löydettyä alkoi arki luistaa. Nykyään tyttöjen välipalat menee automaattisesti. Tiedän, mitä kumpikin haluaa. Nuorinkin poika pyytää reippaasti, mitä haluaa. Koiran kanssakin löydettiin nopeasti yhteinen sävel, sanoja ei tarvittu ollenkaan, eleillä mentiin. Hyvä niin, koska ei hän kuulekaan enää juuri mitään. En ole enää se vieras ihminen tässä talossa.

Oon päässy todistelemaan itkupotkuraivareita, hampaiden irtomisia, onnistumisia, hienoja taideteoksia, arkisia iloja ja kaikkea muuta. Oon päässyt seuraamaan viiden lapsen kasvua melkein vuoden ajalta aitiopaikalta. Olen saanut lasten luottamuksen. Mulle on uskallettu näyttää kaikki tunteen ja olla omia itsejä. Mun sylissä on istuttu ja mua on yllätyshalailtu lukuisia kertoja. Olen kantanut väsyneitä tyttöjä sänkyyn. Ollaan luettu monen monta iltasatua ja kerrottu omia satuja. Olen myös saanut asua ensimmäistä kertaa omakotitalossa. Olen saanut ottaa askeleen kohti itsenäistä elämää.

Olen ollut luovuttamisen partaalla. Olen ollut ahdistunut ja surullinen. Mutta joukkoon on mahtunut myös ilon hetkiä. Lisäksi olen kasvanut niin paljon tämän matkan aikana. Tämä oli tehtävä. Suomessa olisin junnanut paikallani epävarmuuden kuplassani. Täällä uskallan. Uskallan elää. Olen löytänyt paikkani maailmasta. Olen saanut elää unelmaa. Olen saanut ihania ystäviä ja kokemuksia. Olen oppinut mitä haluan. Tiedän, mitä haluan tulevaisuudelta. Tiedän, mihin haluan opiskelemaan ja missä asua. Nyt sulkeutuu tämä ovi mun elämästäni ja voin sanoa, että olen iloinen, etten koskaan luovuttanut. En kadu.