maanantai 23. tammikuuta 2017

Ainainen väsymys

Toinen viikko opiskeluja lähti taas käyntiin, mutta virtaa ei tunnu olevan. Englanniksi lukeminen ei oo helppoa, mutta on aivan mahtava tunne, kun tajuaa edes sen pienen teksti pätkän ja oppii jotain uutta! Mun tavoitteena on oppiminen ja kunhan kaikki pääsen läpi niin oon voittanut! Opiskelua varjostaa vaan vetelä olo ja väsymys. Oon ollu tosi väsynyt koko mun Ruotsi-ajan ja oikeestaan myös lukioajan. Pahin oli auppari vuotena, mutta tiedostan itsekin, että se johtui huonosta ruokavalioista. Mutta nykyään syön melko normaalisti ja hyvinä päivinä jopa sen neljä kertaa eikä karkkia/suklatakaa niin paljon mene. Silti väsyttää aina 9 tuntisien yöunienkin jälkeen. Luennolla meinaa nukahtaa, kirjaa lukiessa alkaa väsyttämään. Liekö syynä liikunnan puute? Tosin käyn päivittäin ulkona, jossen koulussa niin kaupassa tai tänäänkin pienillä happihyppelyllä. Ajattelin rohkaistua ja käydä joku viikko ottamassa verikokeen, jotta voin poissulkea mahdollisen anemian tai muut puutokset..
Olosuhteisiin nähden opiskelu sujuu ihan hyvin. Siitähän on miltein kaksi vuotta, kun mä ylipäätään opiskelin jotain, joten eiköhän tää tästä alku kankeuksien jälkeen! Ajattelin tehdä vielä myöhemmin postauksen Tukholman yliopistossa opiskelusta. Yhtä asiaa rakastan opiskelijaelämässä ja se on mahdolliset arkivapaat. Nyt ehdin käydä Dn luona myös viikolla, eikä tarvitse kituutella ja odotella aina viikonloppuun. Se myös motivoi opiskelemaan, kun tietää, että voi ottaa yhden vapaapäivän ja rentoutua poissa kotoa hyvässä seurassa.
Perjantaina mä toteutin taas yhden mun haaveista, josta kovin moni ei edes tiedä. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa. Mukavaa viikonalkua!

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

opiskelija sotkuja

Huomenna alkaa virallisesti opiskelijaelämä! Koko viikko on mennyt kela-asioiden hoitelussa. Mä olin laskenut budjettini tuen varaan jo tammikuussa, mutten saa tästä kuusta mitään tukea. Hieno homma pääsen heti elämään herneillä ja porkkanoilla! :D Tästä panikoituneena oon yrittäny etsii extratöitä lapsenvahtina, mutta noi opiskelijoiden tulorajat kuumottaa.. Ja korkea veroprosentti vie makua extratöistä, sillä vaikka tienaisin vain 150 euroa kuussa lähtee siitä 30 prosenttia pois! Toisaalta saapahan veronpalautuksia mukavasti kesäkuussa, mutta siihen on pitkä aika..
Perjantaina oli mun viimenen työpäivä hajuvedellä.. Kolme kuukautta meni niin nopeasti! Lähdin töistä aikasemmin, jotta ehdin ajoissa yliopstolle infotilaisuuteen. Siellä meni pari tuntia ja puolet infosta kyllä meni ihan ohi väsymyksen takia :D Mutta sainpahan messuilta ilmasen pussukan, jee! Loppuilta meni sitten koulukirjoihin tutustuessa ja voin sanoo, etten ymmärtäny juri mitään :D En olisi tajunnut, vaikka olisi ollut suomeksi, joten toivottavasti luennolla oppisi jotain.
Lauantaina käytiin pitkästä aikaa yksillä Oonan ja hänen ystävänsä kanssa. Tosin mun osalta se jäi melko lyhyeksi, koska sain kiirehtiä konsultaatioon. Mutta illalla olin taas Värmdössä ja vietetttiin taco ilta. Ja illan kruunasi vielä lemppariskumppa ja sauna! Ihanaa, että mulla on Ruotsissakin sauna! Tosin ruotsalaiset.. sauna lämpeni taas 105 asteeseen haha. Saan ens kerralla ite lämmittää sen, jottei tuu liian lämpimäks.
kaikkea infolappusista kynään. Niin sanottu opiskelijan selvytymispakkaus :D

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Kotiutumista & ale löytöjä

Mun Suomiloma oli aika epäonninen. Olin nimittäin yli puolet ajasta kipeenä.. Eiköhän mullekin tarttunut flunssa juuri jouluksi, kun mulla olisi alkanut vapaat. Tein siis töitä etänä ensimmäisen viikon, enkä siksi ehtiynt viettää perheen kanssa niin paljon aikaa kun olisin tahtonut. Melkein koko perhe sairastele koko joulun ja loppu vuoden. Onneksi saatiin lopulta nuha taltutettua!
29. päivä sain vieraan Ruotsista ja näinpä käytiin 30. päivä vähän Helsingissä pyörähtämässä. Kierreltiin kansallismuseossa ja kierreltiin keskustassa ja nautittiin hyvästä ruuasta Amarillosta. Oli ihan huippu päivä ja oli myöh huippu uusivuosi, vaikka ihan kotona vietettiinkin. Kilisteltiin tottakai mun lempi skumpalla, passionmakuisella envyllä, jonka raahasin Ruotsista asti, jotta säästin kaksi euroa :D

Mun tuurilla lento oli myöhässä takaisin tultaessa, jonka takia jäi yöunet vähäisiksi ja töiden aloittaminen tuntui taas raskaalta. Onneksi tää viikko oli aika hiljasta töissä, joten se helpotti palaamista. Ja työviikkokin jäi vain kolmepäiväiseksi kiitos loppiaisen!
Käytiin nimittäin perjantaina pienellä shoppailukieroksella Oonan kanssa. Mulla tarttui mukaan vähän vahingossa yksi ihana pehmoinen viltti zara homesta. En olis koskaan uskonut maksavani melkein 30 euroa yhdestä pienestä viltistä, mutta hup se oli kuin rakkautta ensi silmäyksellä :D 
Löysinhän mä myös kivat mustat korolliset saappaat ja ostin samalla ensimmäistä kertaa kengän pohjalliset! Ja oli muuten huippu sijoitus! parilla eurolla pystyn taata, ettei kengät ole liian isot ja niissä on mukava kävellä. Mulla kun on 35 jalka, mutta korollisia kenkiä/saapikkaita löytyy vain koossa 36. Mutta, kun laitan pohjalliset, kengät istuu tosi paljon paremmin jalkaan! Aion kyllä jatkossakin satsata kengänpohjallisiin! 

En tiiä oonko mä nyt virallisesti aikuinen, kun mun materialismi onnellisuus käsittää lämpimän viltin ja uudet lakanat :D Kävin taas bongaamassa viikonloppuna lakanat miosta alennuksesta ja vielä mun nimiset, joten nyt kelpaa!
Ensi viikko olisi vielä töitä jäljellä ja sitten mulla alkaakin opiskelut! Mulla kävi tuuri, että vain yksi kirja neljästä on englanniks, joten luulen pärjääväni hyvin! Mutta saatte kuulla sitten lisää mun opiskelusta ensi kuussa.

Zara home alennuksessa 259kr
Mio alennuksessa 129kr



tiistai 20. joulukuuta 2016

Vuosi 2016

Tää vuosi on ollut ehdottomasti se kasvattavin vuosi, vaikka sitä kasvua jo viime vuonnakin hurjasti tapahtui. Tää vuosi tai ainakin syksy on ollu rankin vuoden 2009 jälkeen. Voin näin vuoden jälkeen todeta, että olin ensimmäiset 9 kuukautta ellen 10 ihan hukassa. Kesä ja syksy akselilla tapahtui paljon ikväiä asioita. En päässyt kouluun, sain elämäni ensimmäiset potkut, mua väärinkäsitettiin ja lähesein ihmisen vakava sairastuminen vahvisti kyllä ihan pirusti. Ja vaikka tarvitsinkin apua pohjalta nousemisessa mä pärjäsin kuitenkin ite.
Tänä vuonna tapahtui isoja asioita ja muutoksia ja monia toiveita toteutui. Mä sain etsittyä katon pään päälleni. Sain ensimmäisen oikean (kesä)työpaikan. Löysin ihanan, kiltin ja luotettavan ihmisen, josta sain tosi paljon tukea, joka auttoi jaksamaan. Mä muutin toisen nimeni vihdoinkin, mistä oli haaveillut jo ala-asteaikana. Lopulta sain vielä työpaikan keskustasta, joka oli pienehkö salainen haaveeni. Ja vielä loppu vuotena iloisena yllätyksenä sain tiedon, että pääsin Tukholman yliopistoon.
Viimesen kuukauden oon ollut onnellinen pitkästä aikaa. Oon ollut tosi tosi äsynyt univajeen takia, mutta silti yllättävän hyvällä tuulella. Yleensä oon kamala ämmä väsyneenä. En uskalla myöntää itelleni, että oon onnellinen, kun pelkään että matto vedetään taas jalkojen alta..

Oon nyt ollu 4 päivää Suomessa ja melkei jo valmis kotiin :D Mua ei kyllä enää pysyvästi Suomeen saa, vaikka karjalanpiirakoita ja hesburgeria kaipaankin! Ensi viikolla mulla tulee vieras Ruotsista tänne meille, enkä malttais enää oottaa 9 päivää! Tää viikko menee töitä tehden etänä, mutta onneks torstaina on lyhyempi päivä ja pääsen kaverin kanssa kahville! Mukavaa loppuvuotta kaikille!

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Nettitilaamsen pauloissa

Nyt olis enää kolme yötä jäljellä tätä vuotta Ruotsissa. Lauantaiaamuna lähtee lento kohti kotia ja lasken jo melkein tunteja siihen! 😀 Mulla ei aikasemmin koskaan oo ollu näin kovaa koti-ikävää, mutta tosin tää rankka syksy ehkä hieman vaikuttaa siihen. Nään jatkuvasti unta, kissastani, siskostani ja Prismasta 😀 Oon koko ajan hokenut, että Prismaa pitää mennä, koska sieltä löytyy kaikki Suomiherkut, jota kaipaan! Ja mähän saan vieraan myös Suomeen uudeksivuodeksi ja odotan, että tämä herra pääsee mm. heseen!
 
Mä oon tilanu teezilystä yhen spesiaalin joululahjan kyseiselle herralle ja stressanut koko ajan koska se tulee. Yrityksen mukaan se lähetettiin keskiviikkona Ranskasta ja pitäis viimestäään tänään tulll perille, mutta mun seurantanumeron mukaan se on lähetetty USAsta? Eikä sitä oo päivitetty perjantain jälkeen.. Stressaavinta tässä on se, että oon emlkein se 3 viikko poissa, enkä ehdi silloin saamaan pakettia ja tarvitsen sen Suomeen mukaan.. Tämän paketin kun saan, en enää ikinä tilaa netistä. AInakaan, jossei sitä toimiteta Ruotsista ja saa asiakaspalvelua nopeasti ruotsiksi.. Huonoa asiakaspalvelua, en suosittelisi yritystä kellekään..

 
Tilasin taas liikaa juttuja hajuvedestä. Mun pitää hillitä itteni 😀 Mutta oon aina halunnu kokeilla hopeashamppoota ja nyt uskallsin sellasen tilata! En tosin vaan oo varma kuinka sitä käytetään? Oletan, että se täyttyy hiusvärin lailla olla hetki päässä ennenkun sen huuhtelee, mutta ei saa taas olla liian kauan, ettei hiukset muutu harmaiks? Ootteko muuten tilanut jotain itse hajuvesi.fi:stä? Olin ihan täpinöissäni, kun löysin ittelleni sopivat hajuvedet! Käytiin yks ilta nimittäin Oonan kanssa haistelemassa tuoksuja ja tilasin sitten meiltä ne halvalla ja nyt saan tuoksua hyvältä!


Milani amore matt lip cream sävyssä Allure ja Milani huulterajauskynät sävyssä nude ja true red
Hopeashamppoo ja hoitava suihke hiuksille



torstai 8. joulukuuta 2016

Aukesiko koulupaikka?

Mä sain eilen kirjeen kotiin ja nyt tunnen itseni tosi aikuiseks, koska mulla on mun ihka ensimmäinen vakuutus! Vuokraemäntä suositteli kotivakuutusta, koska se on melkeinpä se tärkein vakuutus, mikä voi olla. Ja nyt ainakin on se! Ja koska vuokraemäntä luuli sopparia kirjoittaessa, että mä kuulun hänen kotivakuutukseen, kun saman katon alla asutaan, niin hän maksaa mun vakuutuksen ja mä normaalisti vuokran. Nyt on tosi helpottunut fiilis, kun tietää, että jos jotakin tapahtuis niin se korvataan mulle!
Tänään tuli sitten tulokset yliopstoon. Mä en ees muistanu koko asiaa, ennen kun vasta eilen illalla. Päätin kattoa tulokset sillä aikaa, kun kollegat käy lounaalla. Kauhesti näky sanaa "reserv" (varasija), kunnes törmäsin vihreeseen tekstiin "antagen" (hyväksytty). No pääsin opiskelemaan nationalekonom 1 kurssin, joka on siis se 30 opintopistettä. Tää tarkottaa sitä, etten opiskele kandintutkintoa missään ohjelmassa, vaan itsenäisenä kurssina ja näin ollen pitää tietenkin hakea aina seuraavalle kurssille seuraavassa haussa (ellei nappaa ja pääse opiskelemaan ohjelmaan), mutta näinkin sen tutkinnon saa. Meinaisn ensiksi, että ootan varasijalta pääsyä ohjelmaan, mutta kun mun varasijat oli 155-700 ja mun todistuksethan ei parane, niin päätin ottaa tän kurssipaikan vastaan. Alotan siis opiskelut Tammikuussa! Nyt pitäs vaa ilmottaa tästä pomolle..