torstai 26. tammikuuta 2017

yksi milli lisää volyymia

Mä oon jo pitkään rakastanut huulipunia ja panostankin niihin aina eniten. Löysin loistavia huulipunia hajuvedeltä, kun tilasin sieltä enkä ole ikinä käyttänyt niin paljon rahaa muutamaan huulipunaan :D Mua on tosin häirinnyt, että ylähuulta tuskin näkyy, vaikka sitä kuinka rajaisi ja hymyillesä se katoo kokonaan. Nyt tammikuussa otin askeleen kohti yhtä unelmaa ja varasin konsultaatio ajan klinik estetikille Tukholmasta. Halusin volyymia huuleen hydraulihappolla. Sitä esiintyy luontaisesti kehossa ja huuliin laittaessa se muuttuu lopulta vedeksi eikä siksi ole pysyvää. Olin jo itse etsiskellyt tietoa tästä ja halusinkin kysyä vain muutamaa asiaa. Konsultaation jälkeen varattiin aika piikille seuraavalle viikolle, joten sain vielä pohtia asiaa. Viime perjantaina koittikin sitten aika piikille ja voin sanoa, ettei mua pitkään aikaan ole jännittänyt kuin silloin! Mutta plastiikkakirurgi, joka mun huulet täytti on juuri erikoistunut kasvoihin, joten olin erittäin hyvissä käsissä eikä lopputuloksen epäonnistuminen pelottanut. Pistoksia tuli ehkä noin 15 eikä ne alahuulessa tuntunut melkein miltään. Ylähuuli kirpaisia huomattavasti enemmän ja koska ylähuuleen tuli 2/3 täytteestä sai sitä kestää. Aine itsessään sisälsi puuduttuvaa ainetta enkä missään vaiheessa jälkeen päin tuntetnut mitään kipua. Lääkäri sanoi vielä mun lähtiessä, ettei huulet ole kovin turvonneet. Tosin mä tunsin itseni ankalle silloin :D

Pahoittelut mobiililaadusta. Jälkeen kuvassa huulet on rajattu, jota ero olisi selkeämmin nähtävissä.

Turvotuksen piti laskea 3-5 viidessä päivässä ja pahimmillaan huulet olikin päivän jälkeen. Olo oli tosiaankin kuin ankalla ja huulet tuntuivat 10cm kertaa 10 senttisiltä, vaikkei ne siltä näyttäneetkään. Maanantaihin mennessä oli jo viimeisetkin turvotuksen laskeneet ja huuletkaan ei enää tuntuneet niin jäykiltä. Tykkään huulista ihan älyttömästi ja ne näyttää ihanan luonnollisilta. Aivan täydelliset punattuna! Maksoin huulistani paljon enemmän kuin mitä olisin halvemmalla klinikalla maksanut, mutta kun näin erään blogista ennen ja jälkeen kuvat mun mielestä epämuodostuneista huulista, en kadu tippakaan että maksoin hieman kalliimman hinnan ja sain käsittelyn juuri kasvoihin erikoistuneelta kirurgilta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)