tiistai 7. heinäkuuta 2015

Hellepäivät

Keskiviikkona, sopivasti ennen heinäkuuta, alkoi lopulta  se kesä! Perheen talossa ei valitettavasti ilmastointia löytynyt, mutta onneksi huoneeni sijaitsee alakerrassa, jossa on hieman viileämpää. Aurinko paistoi mukavasti ne loppupäivät Ruotsissa. Kokoaikaa ei ulkonakaan viitsitty olla, niinpä hieman askarreltiin. Tein tytöille omat rannekorutkin. Opin jo tunnistamaan heidän, vaikka olisivatkin pukeutuneet samanlaisiin vaatteisiin. 
Torstaina olikin jo todella lämmin yli 30 astetta. Istuskelimme koko perheen voimin pihalla nauttimassa auringosta. Lapset leikki innoissaan vesiletkulla. Itse yritin saada rusketusrajoja :D Illalla perhe meni naapuriin grillaamaan. Jäin itse huoneeseeni selvittelemään ajatuksia ja käyttämään sosiaalista mediaa, nyt kun wifi taas toimi ainakin koneella. Minun oli tarkoitus alkuviikosta tavata eräs, mutta tuntia ennen hän ilmoitti, ettei ehdikään nähdä. Torstaina piti nähdä ranskalainen au pair mutta hänkin ilmoitti muutama tunti ennen, ettei ehdikään tulemaan. Pettyneenä ja ahdistuneena makoilin sängyllä. Onneksi saan elokuussa busskortin, joten pääsen liikkumaan ympäri Tukholmaa!
Viimesenä päivänä olin pisimpään yksin lasten kanssa. Äiti kävi kokouksessa keskustassa. Sillä aikaa kaikki lapsen pelasivat viileässä alakerrassa ja käytin sen ajan hyödyksi ja grillasin itseäni auringossa. Kun äiti tuli kaupungista oli poikien vuoro lähteä parturiin. Jäin tyttöjen kanssa ensimmäistä kertaa kolmistaan, he tosin leikkivät naapurissa. Itse istuin yhdestätoista kolmeen grillaamassa itseäni. Samalla sain koko ajan muistutella, että lasten pitää muistaa juoda. Tytöillä riitti energiaa kuumuudesta huolimatta :D
Haikeana petasin sänkyäni hetkellisesti viimeistä kertaa, mutta samalla olin todella iloinen. Ikävöin kovasti pientä siskoani ja odotin lauantaiaamua kuin kuuta nousevaa. Halusin vain siskoni syliin. Palaan Ruotsiin lopullisesti jo 3.-4.8
.
  
Talo sijaitsee ihan luonnon helmassa, ja metsässä voi käydä kävelyllä tai ihastelemassa hevosia :)

2 kommenttia:

  1. Oletko kuinka pitkään Ruotsissa tuosta elokuusta alkaen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10 kuukautta aupparina ja sit opiskelemaan tai toiseks vuodeks auppariks :)

      Poista

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)