keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Au Pairin rahankäyttö

Au pairit saa yleensä sitä standradia aupparin palkkaa täällä Euroopassa eli 350 euroa kuussa. Tosin monet mun tuntemat aupparit saa 400, se riippuu niin perheestä. Mulla oli selvää alusta asti, että säästän niin paljon kuin kykenen, tulevaisuutta ajatellen. Eli olen pistänyt 200 euro kuussa säästöön, joskus jopa hieman enemmän. Mun kuukausi budjetti on 150 euron luokkaa, josta 10 saattaa mennä SL-korttii ja 10 kontantkorttii, jotta mulla on kännykkä käytössä. Ite olen pärjännyt tällä kohtuu hyvin. Olen tietenkin joutunut tinkimään kavereiden kanssa juhlimisesta ja mm. elokuvissa käymisestä, jotka tietenkin silloin harmitti. Mutta oon pitänyt pääni ja ajatellut tulevaisuuttani. Säästöthän mulla oli ihan olemattomat tänne tultaessa. Ja tosiaan mulla on saattanut jäädä rahaa ylikin tuosta 150 euron budjetissa kuukaudessa. On siinä etunsa, ettei kaupunkiin pääse kuin viikonloppuna, jolloin sitä rahaakin käyttää vähemmän. 
En lähe aupparin palkkaa sen kummemmin kommentoimaan, mutta mun mielestä se riittää ihan hyvin. Sähän et maksa asumisesta taikka ruuasta. Ja vaikka mulla on ollut tiukka budjetti oon ehtiny tehä kivojakin juttuja. Vaikka suurin osa rahoista on mennyt ruokaan, niinkuin varmasti monella muullakin aupparilla; Se on vaan enemmän säätö kuin poikkeus :D Jos alkaisin katsomaan kaikki kuitit, niistä huomaisii että ehkä 60% kaikista rahoista on mennyt ruokaan. Enkä varmasti ole tässä asiassa ainoa.
Oon oppinut priorisoimaan ja tekemään budjetteja ja listoja sekä oppinut olemaan ostamatta turhia juttuja! Shoppailenkin yleensä vain silloin, kun oikeasti tarvitsen jotain. Toisinaan sitä tulee spontaanisti ostettua jotai kivaa ja halpaa. Mutta paras tunne on se, kun löydät jonkun vaatekappaleen, jota olet metsästänyt monta vuotta!

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Krapula ilman krapulaa

Lauantai-iltana iski mullekin tämä pelätty vatsatauti.. Viimesimmästä mulla aikaa varmaan semmoset 6 vuotta, joten en muistanut kuinka kauheeta se voi olla! Suoraan sanottuna tuntui, että olisi ihan järkyttävä krapula ilman alkoholia, mutta mitään ei pystynyt syömään.
Sunnuntaiaamuna olin melko zombie ja hieman pahoinvoima, mutta en jaksanut jäädä neljän seinän sisälle viettämään viimeistä vapaapäivää 12 päivään, joten raahauduin kattomaan tulevaa vuokrahuonetta. Sijainti on ihan loistava 2 minuuttia metroon. Alueella on kaikki tarvittava, mutta on myös rauhallinen alue. Tämä kämppis via miksikös häntä kutsuisi, oli todella mukava sosiaalinen Ruotsin suomalainen. Tähän vaan tuli isohko ongelma, joka mun täystyisi jotenkin ratkaista. Mutta sinne mä luultavasti muutan vuoden loppuun saakka. Vihhdyinkin siellä puolitoista tuntia :D Ja hänellä on pieni suloinen tyttö siellä. Kunhan saan ongelmani ratkaistua, voin hengähtää ainakin hetkeksi..
Kävin myös vähän kävelemässä kaupungissa, kun oli niin kaunis ilma. Takillakin tuli oikein kuuma, kun aurinko porotti niin ihanasti. Harmikseni en saanut kenestäkään seuraa, kun kaikki auppari kaveritkin oli varattuja. Tommosina hetkine sitä tajuaa kuinka yksin oikeestaan on. Pelottavaa, että puolet ainakin puolet kavereista täällä palaa pian Suomeen..
Tää makso apteekista vaan 2,5€ ja on ihanan tuoksunen käsissä! 
Aamulla tapani mukaan selasin ekana puhelimen ja illalla olikin tullut hostmammalta whatsapp-viesti, että saan nukkua maanantaiaamuna. Ainakin tämän päivän vielä todennäköisesti tartutan, jotta on parempi, että oleskelen alakerrassa niin paljon kuin mahollista. Taisin olla hieman väsynyt, kun nukuin yöllä yli 10 tuntia ja aamulla kaksi :D Mutta nyt toivotaan, että tää tartu talttuis ja ne jotka ei vielä oo sairastunut välttyis tältä!

Ps. Blogi alkaa ensikuussa siirtymään/ muuttumaan kokonaan lifestyle-tyyliseksi. Auppari postauksia saattaa tulla vielä toukokuun alussa. Olisiko tiellä vielä jotain toivomuksia tai postausehdotuksia? Yksi postaus mulla on jo suunnitteilla tuolla luonnoksissa :)

lauantai 9. huhtikuuta 2016

keväistä shoppailua

Tää lauantain täyttyi nukkumisesta ja shoppailusta. Ai että teki hyvää, kun sai rentoutua ja kelliä sängyssä yhteentoista.. Koko viikon on vaan satanut, mutta onneksi vapaapäivän kunniaksi aurinko paistoi ja oli ihanan keväinen sää. Vietettiinkin koko päivä kaupungilla Oonan kanssa. Kierrettiin varmaan kaikki neljä HMää drottninggatanilla ja gallerianissa. Mä yritin ettiä uutta kevättakia, kun vanha alkaa olemaan jo rikki, mutta en löytänyt yhdestäkään HMstä kunnon kevättakia enkä myöskään Bikbokista, joten siirrän takin metsästyksen syksylle..
On etunsa olla pieni. Me nimittäin koluttiin läpi lastenosastoja, joista löysinkin paidan itselleni :'D Ja lastenosastolla on niin söpöjä vaatteita. Ihania hentoja vaaleanpunaisia mekkoja ja kaikkea!
Ostettiin molemmat samanlaiset mekot, mutta valitettavasti meidän ollessa dinskossa varastettiin kai Oonan HMn pussi melkein mun silmien edessä.. Nyt tiedetään molemmat, miltä tuntuu kun menettää/hukkaa eikä sitä palauteta takaisin..
Käytiin vielä syömässä meidän vakkaripaikassa. Lohturuuilla. Juteltiin siinä niin kiivaasti, että kun eräs nainen kysyi onko meidän tilaamat lohilankut hyviä niin en edes tajunnut että hän puhui meille. Haha hämmentävää, että joku toisesta pöydästä kysyy kannattaako sitä ja tuota tilata :D
Hihaton maximekko 149kr HM

Vyö 50kr HM

neulemainen paita 100kr HM
tekoripset 60kr HM
En valitettavasti löytänyt Maraboun uutta oreota, mutta tääkin kelpaa. Joko tätä myydään Suomessa?
 

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Valoa kohti

Luinko mä juuri, että opintotukea leikataan 26 prosentilla?? Että mitähän  vittua nyt oikeesti. Mulla tulee olemaan opintotuki JA asumistuki yhteensä vajaa 400 euroa kuukaudessa.. Mua ei enää ketuta ajatus, että joudun ottamaan opintolainaa. Sellasta se elämä on, pakko pärjätä.. Ei ees ketuta, että joudun ottamaan lainan nordealta ja olemaan naimissia nordean kanssa (okei ehkä pikkasen ketuttaa).. Vaan mua ketuttaa se, että joudun maksamaan sen takaisin Suomelle ja etten täällä voi saada lainaa tai edes hakea, ennen kuin olen asunut täällä ainakin 2 vuotta.. Huhhu kun oon onnellinen, ettei tarvitse Suomeen palata.. Köyhiltä, vanhuksilta ja opiskelijoilta otetaan pois.. Ja milläs saadaan tulevaisuus rakennettua? 
Mutta mulla on ollut hyvä päivä! Tytöt oli tänään kotona, joten en ehtinyt päikkäreille, mutta yllättävn pirteenä olin tänään. Ja päivällä käväsin pankissa ja arvatkaas mitä. Mulla on ruotsalainen pankkitili, jossa on jo ekat rahat! En saa valitettavasti vielä verkkopankki tunnuksia, koska mulla ei vielä oo ruotsalaista id-korttia, mutta eise haittaa, koska appin kautta pystyy siirtää rahaa, maksamaan laskuja ym. mitä verkkopankissakin pystyy :)  Ja eilen sain vielä vahvistuksen työpaikasta ja palkasta! The big boss soittaa vielä toukokuun alussa niin sovitaan töiden aloituspäivä ja kaikki!
Me ollaan tyttöjen kanssa  oltu tänään luovia. Mä innostuin tekemään helmiliskoja samalla kun tytöt teki koruja. En oo moneen vuoteen niitä tehnyt, enkä meinanut ekaksi edes jalkoja osata tehdä. Toisella yrittämällä sekin onnistui! Tytöt ihastui liskoihinsa :D Etsittiin myös prinsessoja ja tehtiin majoja/taloja, jossa leikittiin. Lopuksi vielä tytöt opetti mua tekemään kuminauhalla koruja. Yllättävän helposti opinkin ja väkersin hauskan käsikorun (snapseuraajat näkivätkin) :D Ne siis tehdään pienillä kuminauhoilla ja virkkuukoukulla. En muista sitä nimeä, mutta ehkä joku tietää :D


maanantai 4. huhtikuuta 2016

Elämä rullaa

Olin viikonlopun rentoutumassa Mörössä. Me ei ystäväni kanssa mitään kummosempia oikeestaan ees tehty. Perjantaina mä kävin skärholmen centrumissa pyörähtämässä, mutta mukaan tarttu vain pientä kivaa HMstä. Kun mun ystävä sieltä mut tuli hakemaan suunnattiin me ikeaan. Sieltä ostin mun iha ekat ja omat pyyhkeet! Ne saa odottaa kaapissa muuttoa. Ja mites se meni, ettei nälkäsenä pidä mennä kauppaan.. Ostettiin vaikka mitä epäterveellistä mukaan sieltä, hups! Ja koska miehet ei kestä väsynyttä ja nälkäistä naista, ajettiin me mäkkärin kautta vielä kotiin :D
Lauantaina ei tapahtunut juuri mitään. Meillä oli mukava rento lauaantai (jota väsyneenä koko ajan luulin sunnuntaiksi), joka meni suurimmaksi osaksi sängyssä. Ja mun päähänpiston takia ajettiin järvelle. Mun snapchat seuraajatkin näki, kuinka mä kävin pulahtamassa juoksemassa järvessä. Joo vesi oli jääkylmää hyrr! Mutta nyt se on tehty! :D
Sunnuntaina käytiin bilteman kautta hankkimassa mulle kahvakuula. Ystävä yritti hillitä mua ja suositteli ostamaan 4kg, mutta mä tokasin, ettei mulla oo koko aja varaa ostaa uusia ja painavampia, joten otin suoraan 8kg kahviksen. Huhhu kun piti se reilu kilometri raahata asemalta! Rossin lipuntarkastajakin tuli ihmettelemään mun kahvakuulaa. Halusi itsekin samanlaisen! Ihmetteli jaksanko yhdellä kädellä ja tokasi duktig tjej! Haha niin randomia!

5 paria sukkia 79kr/8€ // huultenrajaus kynä 79kr/8€ // kynsilakka n 39kr HM
pikkupyyhkeet 19kr/2€ kpl iso 39kr/4€ IKEA
kahvakuula 8kg 199kr/20€ BILTEMA

Ja mä sain vihdoin lapun nordealta täytettynä takaisin! Eihän tässä odotettukaan kuin melkein 3 kk :D EN vieläkään ymmärrä minne se ensimmäinen lappu on joutunut.. Mutta elämä alkaa rullamaan kviasti eteenpäin. Haut on tehty ja todistukset lähetetty, kesätyöt hommattu, kohta avaan pankkitilin jaja ehkä löytänyt jo huoneen vuokrattavaksi! Suurimmat stressin aiheet alkaa olla selätetty! Elämä alkaa rullaamaan mukavasti ja aion ottaa ilon irti näistä viikoista.

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Aika lentää kuin siivillä

Torstaina mä makoilin melkein 11 asti sängyssä. Rakastan vapaapäivinä makoilla rauhassa sängyssä ja nousta rauhassa, kun siltä tuntuu. Päivällä raahauduin viemään mummon kirjeen postiin ja siitä sitten kävelin aupair-kaverin luokse. Siellä tuli istuttua ja höpistä melkein viisi tuntia. Aika vaan meni niin nopeasti! Ehdittiin me käydä puistossakin hänen ja hänen hostlapsensa kanssa ja myöhemmin vielä kävellä pieni lenkki, jotta lapsi nukahti.
Tänään mulla oli taas rento aamu ja suuntaan kohtia skärholmenia hieman shoppailemaan. Sieltä sitten ikean kautta kaverin tykö Mörköön. Oon oottanu tätä otenkin tosi kauan, vaikka ollut tiedossa vasta parisen viikkoa. Ehkäpä mulla vaan on sitä kaveria ikävä :D

Ainiin ja täällä on poikkeuksellisia uutisia. Mulla on enää jäljellä 35 + 2 au pairin työpäivää! Ihan hullua. Lopetan nimittäin jo toukokuun aikana, koska on pieni poikkeustilanne eikä siitä enää oikein mun apua tarvita samanlailla kuin ennen. No mun työnantaja on varmaan iloinen, että pääsen aloittamaan siellä jo toukokuun lopussa, kun heillä on aina kesäisin pula työntekijöistä. Hostäitikin sano, että kivempi mulle, että pääsen aloittamaan aikaisemmin siellä ja saamaan kunnon palkkaa. Jotenkin odotan tätä kauheasti, mutta silti tuntuu tosi haikealta lähteä täältä. Nyt etsin huonetta vuokrattavaksi ja stressaan siitä ja toivon, että löytyy ajoissa :D 

Koru - Ur & Penn / takki - HM / paita - tädin vanha / housut - Bik Bok / kengät -prisma