perjantai 21. elokuuta 2015

Tappeluita ja hinku opiskelemaan


Tutkiskelin Tukholman yliopiston sivuja ja taisin löytää ohjelman, jota alkaa lukemaan; kanditaatti tutkinto ekonomi & IT. Kielikin näytti olevan ruotsi, joten mun pitäis pärjätä, koska englanti sujuu vähän niin ja näin. Ja tosta kandin tutkinnosta voi varmaa jatkaa siihe maisterintutkintoo, jos siltä tuntuu, mutta siinä sitten taas pitäs pärjätä paremmin englannilla. Tietenkään IT ei myöskään oo mun vahvin ala, mutta eiköhän siinä pärjää, kun alkaa opettelee :D Voisi huonomminki mennä! On varmaan myös ala, jolla tulevaisuudessa työllistyy, jännää!
Sain vihdoin torstaina taskurahat niistä kahesta viikosta kesäkuussa ja SL-kortin. Luulin, että hostmamma lataa siihen suunnilleen samanverran rahaa kuin salikorttiin menisi (jota he tarjosivat), mutta saankin vain 250kr kuussa eli noin 25 euroa ja yksi matka on 15-30 kr, eli viikonloppusin pääsen keskustaan ja takaisin, muuten saan ladata siihen itse rahaa. Hieman pettynyt olo, mutta sainpahan edes jotain. Täytyy suunnitella viikonloput tarkkaan ja oleskella kaupungilla koko päivä.
Torstai-iltapäivänä olin lasten kanssa yksin tovin, kun äiti vei yhden pojista jalkapalloon. Naapurin poika oli meillä leikkimässä. Nuorinpoika ja naapurin poika leikkivät aluksi jotain keskenään. Yhtäkkiä kuulin kamalaa huutoa ja tytöt tappelivat vanhempien makuuhuoneessa naapurinpojan kanssa. Ei ollut mikään helppo homma ottaa lapset irti toisistaa, varsinkin kun toinen tytöistä oli erittäin vihainen. Jälkeenpäin huomattiin, että ovi oli paiskattu niin kovaa kiinni, että se oli tehnyt reiän toiseen oveen.
Tämä perjantaiaamukaan ei ollut helpoimmasta päästä.  Tytöt oli väsyneitä ensimmäisestä tarhaviikosta ja olivat kiukkuisia. Yritin laittaa tyttöjä valmiiksi, sillä aikaa kun odoteltiin hostmammaa, mutta tytöt vain tappelivat ja huusivat. Eka tappelivat siitä saako toinen istua toisen sängyssä (kerrossänky) vai ei. Sitten alkoivat tapella tyynystä. Luojan kiitos huomenna on lauantain ja kokonainen vapaapäivä! Nyt huonosti nukutun yön jälkeen ja aamuisen episodin jälkeen voisin nukkua koko päivän. Katsotaan, mitä viikonloppuna tapahtuu, keskustaan haluaisin mennä taas, se on ihan parasta.
Lisäsin muuten ota yhteyttä palkin, mikäli on tarvetta olla yhteydessä tai haluaa kysyä jotain :)

Mitäs viikonloppusuunnitelmia teillä on? :)

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Paluu arkeen

Aikaset herätykset ei oo yhtää mun juttu. Se, että joutuu heräämään ennen puol kahdeksaa näin viiden kuukauden loman jälkeen tekee hieman tiukkaa. Toinen tytöistäkään ei taida olla kovin aamuvirkku, sen olen tässä muutamana aamuna huomannut. Onneksi pääsen takasin nukkumaan kun lapset ovat koulussa ja tarhassa.
Ensimmäinen aamu meni ihan hyvin. En noussun ns. liian aikaisin, joten ei tarvinnut kauheasti seistä paikallaan. Osa lapsista oli jo syömässä kun nousin. Ja vanhimmalla pojalla alkaa koulu vasta ensi viikolla (luksusta). Poikkeuksellisesti tytöt menivät jo ensimmäisinä tarhaan, joten jäin poikien kanssa talolle ja tein kaakaot. Kun äiti heitti pojat kouluun siivosin jäljet, tiskasin, täytin konetta ja menin suihkuun ja nukkumaan. Vapaa-aika meni nopeesti, kun kaikki lapset tuli kotiin jo yheks. Eka päivä meni sitten vähän niin ja näin, mutta harvapa osaa ja tietää kaiken ensimmäisellä kerralla. Pian kaikki sujuukin jo rutiinilla.
Tiistaina pääsin vapaalle jo 8.50, joten mulla oli mukavasti aikaa nukkua. Otinkin kahdet päiväunet ja enimmäkseen vain oleilin ja selailin kännykkää, Toki sitä olisi ulos voinut mennä, muttakun oli ihan kuollu. Kun tytöt tuli tarhasta puol kaks, näytti toinen innoissaan muovipussia kädessään, siltä oli lähteny kaks hammasta! Vaikka tytöt olikin vähän huonolla tuulella iltapäivästä, auttoivat he mua tyhjentämään tiskikoneen ja työ menikin tosi nopeasti. Iltapäivisin ei oikeastaan loppujen lopuksi ole niin paljoa tekemistä, varsinkaan silloin kun tytöt leikkivät veljiensä kanssa. Välipalan teon lisäksi enimmäkseen vahdin lapsosia, ellei joku halua askarrella tai pelata.

maanantai 17. elokuuta 2015

Ympäri Tukholmaa

Perjantaina olin suurinpirtein seitsemän tuntia lasten kanssa ja sain vain hetken hengähtää ja pitää ns. taukoa. Äiti oli enimmäkseen poissa kotoa, mikä on harvinaista. Odotin iltaa kuin kuuta nousevaa ja pääsinkin lähtemään kohti täby centrumia viiden maissa. SIellä tukholmalainen ystäväni minua odottikin. Käytiin nopeasti kaupassa ja suunnattiin kohti roslagsbanaa (siis junaa, Tukholmassa on kaksi erilaista junaa; roslagsbana (kaupungin sisäinen) ja pendeltåg). Ystäväni oli ostanut minulle viikon SL-kortin eli matkakortin (vähän kuin hsl), koska hostäiti oli yllätysyllätys unohtinut hhoitaa asian ja hankkia sen minulle. Yhdessä sain kokea melkein kaiken julkisen liiikenteen; roslagsbana, tunnelbana (metro) ja bussi. Ensimmäistä kertaa matkustin julkisilla.
Lauantaina ystäväni oli suunnitellut ns. kaupunki kierroksen ja kävltiikin ympäri vanhaa kaupunki ja keskustaa. Innoissani räpsin kuvia joka puolelta ja näytinkin varmaa ihan tyypilliseltä turistilta ja sellainen oli olokin :DTukholmassa oli jokin ilmainen tapahtuma ja ihmisiä oli valtavasti paikalla. Ympäri kaupunkia meni myös dominpalikoista tehty jono, joka lopulta kaadettiin. Oli aika hauska näky ja sujui hyvin onneksi. Sain kokea myös nostalgiaa, kun käytiin yhdessä karamellikaupassa ja näin herkkuja, joita olin syönyt kuusivuotiaana. Olen jo pitkään ihmetellyt mistä niitä saa ja nyt vihdoinkin tiedän sen! Kierroksen jälkeen päädyttiin istumaan merelle vanhan kaupungin edustalle.  Oli ihana sää ja istuttiikin melko kauan vain nauttimassa säästä. Illalla tehtiin tortilloja ystäväni luona ja oli ihana saada lempiruokaansa! Täällä perheessä alkaa kyllästymään samoihin ruokiin, siksi en edes aina viitsi syödä.

Sunnuntain meni yhdessä hujauksessa. Lähdin ystäväni luota suunniteltua aikaisemmin, sillä hänen vanhempansa joutuivat tulemaan sunniteltua aikaisemmin kotiin. En todellakaan jaksanut heti tulla Täbyyhyn, joten ehdotin spontaanisti treffejä erään herran kanssa. Niinpä tapasin hänet kuninkaan linnan edustalla ja juteltiin niitä näitä ja käveltiin taas vanhassa kaupungissa. Käytiin myös enemmän keskustassa ja kahviteltiin kattoterassilla viidennessä kerroksessa. Näin myös Tukholman suosituimman kadun; Drottningsgatan. Yhden kadun varrella oli ainakin kolme eri HMää!
Illalla näin vielä Suomi-aupparia ja käytiin syömässä eräässä kivassa ravintolassa. Talsittiin myös södermalmin kallioille ihailemaan Tukholmaa korkeammalta. Oli kaikin puolin aivan mahtava päivä. Sunnuntaina pääsin myös seikkailemaan yksin julkisilla. Sain onneksi apua ystävältäni ja aupparilta, joten osasin mennä oikealla tunnelbanalla ja bussilla. 

perjantai 14. elokuuta 2015

Kohti uutta alkua

On ollut yksinäisyyttä enemmän kuin koskaan tällä kuluneella viikolla. Asun korvessa, enkä vieläkään saanut mun matkakorttia, joka mulle luvattiin tän viikon aikana. En juurikaan ole päässyt tapaamaan ketään, ja olen tappanut aikaani vain huoneessa istumalla, joka tekee minut entistä tylsistyneemmäksi. Olen kävellyt ympäri Täbyä ja tutustunut uusiin ja vanhoihin teihin.
Tänään olen ollut hommista tosiaankin aamusta asti. Ensin perus aamutoimet, jonka jälkeen olen pelannut tyttöjen kanssa melkein pari tuntia. Oli monoloplya, muistipeliä, korttipeliä ja bingoa. Ollaan myös oltu ulkona keräämässä metsämansikoita takapihalta ja leikitty leikkimökissä kahvilaa. Käytiin moikkaamassa hevosia ja seikkailtiin jälleen metsässä. Ja taas ihan vähän salaa syötettiin hevosia, ruohoahan se vain on.
Tästä päivästä olen kyllä innoissani, sillä ystäväni on luvannut hankkia minulle viikon SL-kortin, jotta pääsen viikonlopuksi hänen luokseen ja näkemään vihdoinkin vähän enemmän kaupunkia! Vielä en tiedä mitä keksitään viikonlopuksi, mutta toivottavasti saan paljon kuvia ja kokemuksia!
 anteeksi kännykkälaatu

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Mikä Täby?



Asun täällä siis Tukholman pohjoisosassa esikaupunkialueella Täbyssä. Tää koko alue on aika idyllinen, ainakin tää, missä mä asun, rikkaiden puolella. Täältä ei oo pitkä matka Upsalaan. Tukholmaan keskustaan reilu 20 minuuttia junalla (joka valitettavasti pysähtyy joka ikisellä asemalla..) Täällä asuu noin 61 000 ihmistä ja on aika iso paikka. Ite asun omakotitaloalueella aika lähellä merta. Tässä vieressä on myös pieni metsä ja talli hevosineen. Alueella, jossa perhe asuu, useimmat naapurit tuntee toisensa. Täällä ei oo mitenkään epätavallista mennä hyppii toisen pihalle trampoliinille tai käydä naapurissa yökylässä/ vahtia naapurin lapsia. Mullekin tultiin heti esittäytymään ja tykkään näistä mukavista naapureista.
Täällä on pieni keskusta nimeltään Näsbypark. Siellä sijaitsee juna-asema ja pieni ostari, jossa on muutama peruskauppa. Ite en ole siellä vielä pahemmin ollut, kulkenut vain ohi, mutta sieltä tuun tulevaisuudessa hyppäämään junaan. Siinä lähistöllä on sitten enemmän lähiö-tyyliä. Vanhempia isoja kerrostaloja on siinä ihan keskustan vieressä, mutta vierestä löytyy myös rivitaloasuntoja. Näsbyparkissa sijaitsee myös iso viheralue leikkipuistoneen, joka on nimeltään  centralparken. Täältä löytyy myös muutama koulu mm. peruskoulu ja joku taidekoulu. Ja tietenkin se isoin "nähtävyys", yksi pohjoismaiden suurimmista ostoskeskusksista, Täcy c, josta löytyy melkeen kaikki, mitä vaan voi tarvita.
Kaiken kaikkiaan Täby on tosi rauhallinen paikka, missä voi just kuvitella kasvattavansa lapset. Ite tunnen oloni täällä tosi turvalliseks ja uskallan liikku yksin myöhään ulkonakin.










f


maanantai 10. elokuuta 2015

Blogeja luettavaksi

Nyt saa linkata blogeja! Etsin alle 100 lukijan blogeja luettavaksi, koska illat tuppaavat välillä käymään tylsiksi. Enimmäkseen etin just lifestyle-tyylisiä blogeja, muutkin käy, paitsi eläinblogit. Olen hieman nirso blogien suhteen, joten saatan käydä monta kertaa tarkkailemassa ennen kuin liityn lukijaksi :D Eli linkatkaa omia tai tuttujen tai omia luettavia alle 100 lukijan blogeja ja lyhyt esittely siitä! Mielellään +16v :) Kiitos!