keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Turhautuminen

Mitään ei tapahdu. En edelleenkään tiedä, menenkö kesäkuun lopuksi perheeseen auttamaan vai aloitanko kaiken vasta elokuun alussa. En saanut kesätöitä, joten voisin mennä melkein milloin vain kesäkuussa sinne, mutta sitten sain lääkäriajan vasta 18. päivä kesäkuuta enkä voi siis lähteä ennen sitä, vaikka perhe tarvitsisi. Odotan tässä malttamattomana, että perhe palaisi Floridasta, äiti katsoisi tarvitsevakto he apua ja ilmottaisi siitä. Kun hän kertoi, että haluavat minut au pairiksi, sanoi hän että voisin tulla kesäkuun lopuksi kun edellinen au pair lähtee. Toivottavasti saan pian vastauksen!
Jokainen päivä on samaa. Ja, koska tämä Suomen ihana kesän alkaminen näyttää siltä kuin syksy olisi palannut, en pääse edes lenkkeilemään. Haluaisin jo jotain tekemistä! En usko, että perheessä tulee olemaan kaksi täysin samanlaista päivää, onneksi. Sitten en myöskään tiedä milloin pitäisi mennä juttelemaan ja tiedustelemaan nordeaan ja kelaan. Kaikkihan on tietenkin ainakin suurimanosan heinäkuusta kiinni. Enkä tiedä ehdinkö enää elokuussa. Toisaalta taidan jättää nämä kesäkuun huoleksi.
Eilen illalla jäin miettimään, mitä teen suomen ja ruotsin lipuillani. Minulla oli tapana pitää ruotsin lippua kulhossa muiden Ruotsi-tavaroiden kanssa kirjoituspyödällä, koska se muistutti haaveista ja toi onnea. Tämä kaikki, mistä olen haaveillut alkaakin käymään toteen. En tiedä otanko ja jos otan milloin otan liput mukaani. Haluiaisin ne ainakin omaan asuntooni, sitten joskus kun se on ajankohtaista. Keräilettekö te jonkin/joidenkin maiden lippuja? Ja jos keräilette, miksi?

4 kommenttia:

  1. Voi ei kuulostaapa ärsyttävältä. Tuntuu nykyään, ettei noita lääkärinaikoja saa millään varattua sopivalle ajankohdalle. Kaikenmaailman henkilöstönvajaukset aina syypäinä :/ Mutta jään seurailemaan josko vaikka pääset sinne pian au pairiksi (miten kirjotettiin) ::D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää ainainen odotus on turhauttavaa :D alueetkin yhdistyy, joten enemmän potilaita samassa terveyskeskuksessa..
      Kyllä pääsen kuha tästä kaikki järjestyy :)

      Poista
  2. Toivottavasti selviää pian, millon pääset aloittamaan tuolla perheessä. Ja vaikka nyt tuntuukin ärsyttävältä, niin muista että sä sentään oot menossa au pairiks! Kiva toki olis jos pääsisit jo kesällä, mut parempi syksyllä ku ei koskaan (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta! Onneksi tässä ehtii ensin jännittämään noiden yo-tulosten tuloa :D
      Totta, kyllähän mä sinne pääsen viimeistään kolmen kuukauden päästä :)

      Poista

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)