sunnuntai 31. toukokuuta 2015

valkolakki

Eilen se päivä vihdoin koitti. Musta tuli ylioppilas kaiken tän uurastuksen jälkeen! Jotenkin haikealta tuntuu jättää taas yksi luku elämästä taakse, mutta toisaalta nyt alkaa elämässä uusi luku; unelmien toteuttaminen. Oli mukava juhlia sukulaisten ja muiden tuttavien kanssa viimestä kertaa yhdessä ennen mun lähtöä. Onhan tässä vielä monet läksiäiset vielä jäljellä, mutta ei tietenkään samalla porukalla. Juhlat oli onnistuneet ja olin itse tyytyväinen kaikkeen. Päälahjaksi sainkin vihdoin sen oman järkkärin, canon eos 1200D! Onnessani odottelen, että pääsisin kuvailemaan! Teille on siis tiedossa paljon parempia kuvia tässä, kunhan pääsen aloittamaan kunnolla postailun.
Toivon tässä ensi viikolla saavani äidiltä vastauksen, tarvitsevatko he apua vai ei.. En halua koko ajan kysellä, kun olemme jo viestitelleet asiasta.. Nykyinen au pairi lähtee tietääkseni alle kahden viikon kuluttua, eikä vanhemmilla ole vielä silloin lomaa. Tässä olen  hieman stressailut, että jos hostäiti on laittanut sähköpostia, mutten ole saanut sitä, jos on automaattisesti joutunut roskapostiin (mitä yleensä ei tapahdu kun s-posti tulee tavalliselta ihmiseltä/osoitteesta). Mutta eiköhän se viesti pian tule, jos se apuavani tarvitsevat :) Muuten saan odottaa sinne elokuuhun..

2 kommenttia:

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)