Miksi Ruotsi?

Nyt kun 10 lukijan raja ylittyi, kerron miksi valitsin juuri Ruotsin.

 Olin kuusivuotias kun ekan kerran kävin Ruotsin risteilyllä. En siitä juurikaan enää muista, mutta se, joka jäi mieleen oli tunnelma, joka oli aivan mahtava. Toinen Ruotsin risteilyni oli ala-aste aikoinani. Vietin mukavan päivän äitini kanssa Skansenissa, jonne voisin ehdottomasti mennä uudestaan. Jo tuolloin pidin ruotsalaisista, vaikka he olivatkin vain kansa muiden joukossa. Itsekin saatoin haukkua svedupelleksi, kuten monet luokaltani, mutta toisaalta pidin sitä jo ärsyttävänä. Silloin tosin olin itsekin enemmän ja enemmän suomenkielinen (ensimmäinen kieleni on ruotsi), vaikka ruotsi on aina tuntunut omalta ja turvalliselta kieleltä.

Yläasteella lähenin Ruotsiin. Aika siellä oli vaikeaa, mutta lohtua sain haaveista. Silloin tosin suunitelmissa oli lähteä Saksaan, vaikka vaihto-oppilaaksi. Tosin se innostus kesti vain vuoden. Yläasteella tapasin netissä ensimmäisen ruotsalaisen tuttuni. Innoistuin omeglesta ja sydän hakkasi sanasta Sweden. Tosin kieli ei niin kiinnostava. Osasin ja tiesin sen ja siksi pidin oppitunteja tylsinä, enkä koskaan lukenut kokeisiin taikka viitannut tunneilla. Siksi 10 laski ysiin. Mutta ruotsalaisista pidin. He olivat aina mukavia ja hauskoja mielestäni. Inhosin kaikkia, jotka haukkuivat heitä. Lisäksi oli hauska silloin tällöin katsoa ruotsalaisia ohjelmia. Oli mukava kehittää taitojaan, kun oli tottunut vain suomenruotsiin.
Lukion ekalla se idea sitten tuli jäädäkseen. Halusin lukion jälkeen Ruotsiin. Tosin silloin vielä ajattelin, että haen suoraan opiskelemaan. Silloin löysin myös ruotsalaisen saitin, jossa vietin paljon aikaa. Ruotsin tunneilla kerroin Ruotsista ja kaikesta mitä olin kuullut ruotsalaisilta. Autoin mielelläni luokkalaisiani ruotsissa, mutten halunnut kaikkien tietävän että tavallaan puhun sitä äidinkielenäni. Ihastuin enemmän ja enemmän Ruotsiin ja aina kun pääsin Risteilylle olin aivan inoissani, melkein juoksin seiniä päin. Aina kun astuin laivasta ulos Tukholmaan, minut valtasi valtava onni. Minulle riitti vain  se, että sain katsella ympärilleni ja vain kuunnella ihmisiä. Jo toisella luokalla puolet luokkalaisistani pitivät minua täysin Ruotsi hulluna. Sitä he eivät edes täysin ymmärtäneet.

Nykyään ruotsalaisa ohjelmia katsoessani minut valtaa valtava onni (djup lycka) ja innostus.Rakastan yli kaiken solsidania, joka vie ehdottomasti voiton salkkareista! Kokovuoden odotan aina melodifestivalia. Myös ruotsalainen musiikki saa sydämeni sykkimään, erityisesti ruotsin kieliset kappaleet. Olen lisäksi saanut aivan ihanan ruotsalaisen ystävän ja monia muita mukavia tuttavuuksia. Kielitaitoni on parantunut uskomattoman paljon ja suomi alkaa jo melkein töksähtelemään. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan uusiin ihmisiin, viettämään au pair vuottani, opiskelemaan, löydän ruotsalaisen poikaystävän ja toivottavasti kolmen vuoden sisällä saan Ruotsin kansalaisuuden!
Onko jollakin teillä samanlaista rakkautta johonkin maahan?

Turhautuminen

Mitään ei tapahdu. En edelleenkään tiedä, menenkö kesäkuun lopuksi perheeseen auttamaan vai aloitanko kaiken vasta elokuun alussa. En saanut kesätöitä, joten voisin mennä melkein milloin vain kesäkuussa sinne, mutta sitten sain lääkäriajan vasta 18. päivä kesäkuuta enkä voi siis lähteä ennen sitä, vaikka perhe tarvitsisi. Odotan tässä malttamattomana, että perhe palaisi Floridasta, äiti katsoisi tarvitsevakto he apua ja ilmottaisi siitä. Kun hän kertoi, että haluavat minut au pairiksi, sanoi hän että voisin tulla kesäkuun lopuksi kun edellinen au pair lähtee. Toivottavasti saan pian vastauksen!
Jokainen päivä on samaa. Ja, koska tämä Suomen ihana kesän alkaminen näyttää siltä kuin syksy olisi palannut, en pääse edes lenkkeilemään. Haluaisin jo jotain tekemistä! En usko, että perheessä tulee olemaan kaksi täysin samanlaista päivää, onneksi. Sitten en myöskään tiedä milloin pitäisi mennä juttelemaan ja tiedustelemaan nordeaan ja kelaan. Kaikkihan on tietenkin ainakin suurimanosan heinäkuusta kiinni. Enkä tiedä ehdinkö enää elokuussa. Toisaalta taidan jättää nämä kesäkuun huoleksi.
Eilen illalla jäin miettimään, mitä teen suomen ja ruotsin lipuillani. Minulla oli tapana pitää ruotsin lippua kulhossa muiden Ruotsi-tavaroiden kanssa kirjoituspyödällä, koska se muistutti haaveista ja toi onnea. Tämä kaikki, mistä olen haaveillut alkaakin käymään toteen. En tiedä otanko ja jos otan milloin otan liput mukaani. Haluiaisin ne ainakin omaan asuntooni, sitten joskus kun se on ajankohtaista. Keräilettekö te jonkin/joidenkin maiden lippuja? Ja jos keräilette, miksi?

Se tulee sattumaan

Se tulee sattumaan niin paljon, että joudun jättämään tänne ihmisen, jota rakastan eniten maailmassa. Siskoni. Lähtemisestä tekee helpomman se, että siinä vaiheessa siskoni on vasta 10 kuukauden ikäinen, eikä ymmärrä lähdöstäni mitään. Ja tietysti mulla on heti tekemistä siellä perheessä eikä hiljasia hetkiä tuu kauheesti olemaan, joten se varmaan helpottaa sitä tuskaa. Tiedän, että alku tulee olemaan hankala, mutta kyllä se siitä. Olen tässä ollut kotona yksin kaksi päivää, ja nyt kun vain näen kuvan siskostani, meinaa väkisinki tulla kyyneleet. Ja kun hänen bodynsa on jäänyt pöydälle ja vain haistelin sitä. Voi kunpa sen tuoksun voisi purkittaa! Siskoni on mun pikkutaistelija (keskonen) ja ihminen, jota rakastan ylivoimasesti eniten, jonka vuoksi voisin tehdä mitä vaan. Tästä kaikesta välimatkasta huolimatta uskon, että meistä jollain tapaa tulee läheiset. Sen rakkauden voi vain aistia silmistä. Kuinka sisko aina hymyilee mulle, kun aamusin tuun moikkaamaan. Teetin ifolorilla muutamia kuvia, jotta saan ne Ruotsiin mukaan. Ja nyt kun yo-juhlat on kohta niin saan sen ikioman järkkärin ja voi kuinka tulen kuvailemaan kaikkea rakasta täältä, josta voin sitten teettää valokuvia ja ottaa mukaan!

Se on varmaa

Nyt se on varmaa musta tulee stockholmare elokuussa! Kirjoitin heti viime torstaina kun olin kotona, että tulen mielelläni heille, jos he vain sitä haluavat. Sain hieman oudon vastauksen, vaikutti siltä, että äidillä oli ollut kiire vastatessa tai ajatellut jotain muuta. Niinpä kirjoitin hänelle, että olen hieman hämmentynyt, että haluavatko he minut sinne. Meni monta päivää ja ihmettelin, miksen ollut saanut vastausta. Käytän enmmäkseen sähköpostia puhelimmella, joten nään heti uudet viestit. Tajusin äsken, etten ollut saanut yhtään viestiä viiten päivään (mikä on erittäin outoa, sillä saan päivittäin vähittäin mainoksia), joten päätin käydä koneella katsomassa. Vastaus kysymykseeni oli suunilleen: "Kyllä haluamme, että tulet tänne :) elokuun alussa".Ja, jos nyt vieläkään en saa täältä kesätöitä, menen sinne kesäkuun lopuks, kun edellinen au pair lähtee. En malta oottaa!

Tukholma

Lensin eilen iltapäivällä Tukholmaan ja palasin tänään. Kävin moikkaamassa siis luultavasti tulevaa host-perhettä. Kentällä ku sanottottii sen äidin kanssa heipat, käski se miettii ja sulatella tätä. Tähänpähän vain totesin, että mielellänihän mä Ruotsiin tuun. Iiihan varma tästä paikasta en vielä ole, koska enää edes puolia muista, mitä puhuttiin, mutta eiköhä se tässä selvii kun kyselen koska olen elokuussa tulossa heille.
Talo oli iso, kuten saatoin olettaakin. Nätti valkonen iso talo kivalla pihalla. Lapsilla oli kaikkea, mm. jokaisella 5 lapsella on oma pädi. Ihan iillä melkein 5-vuotiaillakin. Sitten lapset ovat todella hemmoteltuja. Mikäs siinä, kun on rahaa, mutta kyllä nyt ruokailussa pitäisi itsekin jotain tehdä, eikä oottaa, että kaikki tulee valmiiksi pöytään. Tästä huolimatta uskon pärjääväni siellä.
Nykyiseltä au pairilta sain paljon tietoa lapsista ja vinkkejä, miten kannattaa toimia. Palkankin sain tietää. Ne vanhemmat maksaa sitä standardia palkkaa elikkäs noin 350 euroa kuussa. Kyllähän tosta säästöön jää, kun saa asua ilmatteeks ja kai ne matkakortinkin kustantaa. Nyt vaan odottelen kesää. Kaksostytöt oli tosi sulosia. Ja perhekin vaikutti normaalilta, luojan kiitos. Musta tulee stockholmare!

Just riitti kruunut suklaaseen, jota olin kuolannu tässä jo pari kuukautta.

Jännitys

Tiistaina ois sitten vihdoinki se päivä. Pääsen Tukholmaan tapaamaan toivottavasti mun tulevaa host-perhettä. Vähän jännittää nyt, kun en oo sähköpostitellu sen äidin kanssa nyt juuri ollenkaan sen jälkeen ku se lähetti mun lipun. Toki se on siellä mua vastassa ja se oottaa innolla mun näkemistä. Mut tällä kertaa kun lennän finnairilla joudun Arlandan terminaali 2, joka on ihan varmasti isompi kun terminaali 5, jossa viimeks pärjäsin hyvin. Sitten jännitän e-lippua. En koskaa ennen oo semmosella lentäny, mutta siinä vissiin se koodi laitetaan siihen automaattiin, joka sitten tulostaa sun boarding passin? No enköhän mä pärjään. Parasta tässä varmaan on se, että pääsen Arlandalla ostamaan Maraboun oreo-suklaata! Sitä ei oo vieläkään tullu Suomeen, toivottavasti tulee vielä! Mulla on viime matkasta vielä kruunuja jäljellä, ne tulee hyvin nytten käyttöön.  Tosin en aio ottaa mukaan enenpää kuin 40 kruunua, koska ennen muuttoa ja au pair hommia olis visiitti Ruotsiin mun ystävän luo.
Toivottavasti mulla on paljon hyvää kerrottavaa keskiviikkona!