maanantai 26. syyskuuta 2016

Päiväretki Uppsalaan

8.33 
Herätyskello soi viimeistä kertaa. Nyt on noustava valmistautumaan.

9.45
Istun junassa matkalla keskustaan. Nähdään Oonan kanssa t-centraalissa ja suunataan tigerin kautta systemiin (alkoon).

10.30
Ostetaan 24h liput Uppsalaan. Juna menee sopivasti 9 minuutin kulutta. Tai no piti mennä. Seistiin väärällä puolella laituria ja juna meni nenän edestä.

11.00
Ollaan meillä täyttämässä vesipulloa. Odotellaan hetki junaa.

11.20
Vihdoin junassa ja matka Uppsalaan alkaa.

12.05 
Ollaan perillä. Ensimmäinen reaktio on, että aseman kyltit ja muut muistuttavat ihan Helsingin rautatieasemaa. Löydetään myös Uppsalan keskustan kartta ja leikitään turisteja.


13.30 
Löydetään penkki hyvillä maisemilla Uppsalan linnan edustalta. Jäädään istumaan penkille ja korkataan skumppapullo. Nautitaan vielä kauniista ilmasta.

15.15 
Aletaan etsimään ruokapaikkaa. Piipahdetaan tuomiokirkossa, mutta siellä on häät menossa, joten ei viitsitä mennä sisälle asti. Kävellää vanhaa kaupunkia pitkin ja löydetään jokinsortin tortillabaari.

16.30
Lähdetään ravintolasta ja sovitaan juna kotiin. Kävellään pitkin jotain katua ja päädytään juna-asemalle. Kävellään sillan alle toiselle puolelle tutkiaksemme lisää kaupunkia.

17.56
Lähtee juna takaisin kohti Tukholman keskustaa.



Päivän jälkeen menin vielä toisen kaverin tykö, joka haki mut juna-asemalta. Perillä mua odotti skumpat maniskoineen kynttilän valossa. Juhlistettiin mun uutta työpaikkaa ja kotihoidon uran päättymistä. Työt alkaakin jo huomenna, jännittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)