maanantai 24. huhtikuuta 2017

maistuvat fetalihapullat & helppo tuorepuuro

Ajattelin jakaa teille muutaman hyvän ja simppelin reseptin, mitä tulee usein tehtyä. Rakastan feta-juustoa, joten sitä tulee käytettyä tosi monessa ruuassa. Nää on pieniä annoksia, joita yhdelle hengelle eli itselleni teen, joten määrissä pystyy soveltamaan. Ja tuoepuuro on helppo aamupala, jonka voi tehä valmiiksi jo illalla ja aamulla napata mukaan.








Fetalihapullat
n. 250g jauhelihaa
150g (tai maun mukaan) fetajuustoa
1 muna
ripaus pippuria, grillimaustetta, valkosipulijauhetta yms.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita vain jauheliha ja kanamuna keskenään "taikinaksi". Pilko tai revi fetajuusto kuutioiksi/ pieniksi paloiksi ja sekoita jauhelihan joukkoon. Sekoita joukkoon vielä haluamasi mausteet. Jauheliha kannattaa maustaa kunnolla. Sitten vain muotoilet pieniä pullia pellille ja kypsennä uunissa noin 15 minuuttia. 
 


Tuorepuuro 
n. 2dl (soja)jogurttia
2-3 rkl kaurahiutaleita
2 rkl (chia)siemeniä

Päälle voi halutessa lisätä marjoja tai hedelmiä

Mittaa kaikki ainekset kannelliseen purkkiin ja sekoita keskenään. Anna tekeytyä ainakin muutama tunti tai yön yli jääkaapissa. Jos haluaa hieman löysempää koostumusta voi osan jogurtista korvata nesteellä.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)