maanantai 16. heinäkuuta 2018

kajakilla melomassa

Mulla on tänä vuonna ollut bucket listalla käydä kokeilemassa kanootilla melomista. Sain inspiraatiota yhdeltä youtubettajalta ja se näytti niin hauskalta, että oli pakko googletella missä kaikkialla voi vuokrata kajakkeja. Varattiin kahden istuttava kajakki lauantai-iltapäiväksi långholmenista. Hintaan kuului tottakai myös pelastusliivit, vedenkestävä pussi lainaan, opastus ja reittiehdotus ja henkillökunta oli todella mukavaa.
En ikinä ennen ollut istunut kajakissa, joten se oli aluksi jopa pelottavaa! Kun lähettiin siitä laiturilta ja kajakki heilui, olin ihan varma että kaaduttaisi sillä veteen. Säilyttn kuitenkin melko kuivana koko matkan ajan! Mä istuin edessä ja sain muutamat isommat aallot tottakai päälleni. Melottiin melkein Slussenille asti, koska unohdettiin kääntyi oikeilla yhden saaren ympäri :D Onneksi ei päästy Slussenille asti eikä sinne ois ihan päässytkään nyt kun se on rempassa ja osittain suljettu. Oli muuten tosi hauskaa, vaikka alussa oli tosi kuumottavaa!

Meidän ihan lähellä on pieni ranta, jossa ollaan joskus oltu fiilistelemässä kaunista iltaa tai ottamassa aurinkoa, mutta nyt uskaltauduin kokeilla pulahtaa veteenkin. Ja hyi että itämeri on kylmä! Mutta kun sitä on tänään hikoiltu yli 30 asteen helteessä ilman minkäänlaista ilmastointia, oli niin ihana pulahtaa sinne kylymään veteen. Ihan parasta asua näin lähellä rantaa, että voidaan ihan arki-iltana käydä iltauinnilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)