Mun historiaa

Oon usein maininnut mun menneisyydestä. Mutten oo koskaan enempää siitä kertonu. Mutta nyt kun oon käynyt kuraattorilla puhumassa ja kaikkia asiat on tosi pinnalla, ajattelin valottaa tätä kaikkea vähän teillekin.

Mun helvetti alkoi päivänä, jolloin mä sain kirjeen yläasteelta. Erään rehtorin mukaan 5km oli liia pitkä koulumatka mulle, joten hän ei mua ottanut yläasteelle, jonne kovasti toivoin, koska kaikki mun kaverit oli siellä. Muistan kun avasin kirjeen ja itkin, koska näin koulun nimen, jonne en todellakaan halunnut. Mä en yläasteelta tuntenut ketäään. Muutama samasta tarhasta siellä oli, joten kaksi kasvoa tiesin entuudesta. Mua ahisti ihan kauheasti mennä koko kouluun. Varsinkin, kun oli tositosi ujo siihen aikaan. Ensimmäinen viikko sujui vähän niin ja näin. Olin tosi yksin ja halusin koko ajan vain kotiin. Toinen viikko alkoi tapahtumalla, jota en toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleni. Kävelin hiekkatietä pitkin (joka siis johti koulunpihalle). Olin juuri riidellyt ystäväni kanssa ja lyönyt luurin korvaan. Hiekkatien vieressä oli pieni nurmikenttä, jonka toisella puolella oli toinen hiekkatie ja yhdessä kohdassa ne yhdistyy. Kävelin lähellä sitä ns. risteyskohtaa, jolloin huomasin, että koulun traktori ajoi toisella tiellä. En kummosemmin koskaan oo tykännyt isoista autoista taikka traktoreista, joten mulla oli tarkotuksena nopeasti kävellä toiselle puolelle väistääkseni tätä ajoneuvoa. No seuraava muistikuva on siitä, että makaan 2metrin päässä ja havahdun tajuttomuudesta ja tunnen jotain älyttömän painavaa reidelläni. Siinä kauan menny, kun kuski hyppäsi traktorista ulos, tuli huutamaan mulle ja soitti hätänumeroon. Voin kertoa, että ne oli mun elämäni pisimmät 5 minuuttia makaessa siinä maassa tietämättä mistään mitään..

Makasin kaksi yötä sairaalassa ja loppuviikon olin kotona. Missasin koulun tärkeimmän viikon, viikon jolloin kaverisuhteita aletaan muodostamaan. Olin aina tosi yksin. Olin ujo, mutta opettajan patistessa yritin ottaa kontaktia koulukavereihin. Mulla ne harvat kerrat tuli vaan niin vahva tunne, ettei heitä kiinnosta eivätkä he mua sinne halua. Olin aikalailla vain ilmaa. Ja mun opettajan mukaan, tämä oli mun syy?? Löysin erään tytön, joka oli hieman ilkea. Mutta, koska en halunnut olla yksin hengasin hänen kanssaan. Tosin kyseinen henkilö laukoi aika ikäviä kommenttejä kuten "oletko ikinä ajatellut laihduttaa" (ja en tosiaankaan koskaan ole ollut ylipainoinen taikka kovinkaan isokokoinen). 
Istuin usein iltapäivät yksin omassa huoneessa. En halunnut tehdä mitää. En olisi jaksanut aamulla nousta kouluunkaan, ellen olisi olluti hastunut luokkatoveriini. Ja mehän tiedämmen, millasta ihastuneena on olla..  Kaiken kaikkiaan yläaste oli mulle kamala helvetti ja voin ylpeänä todeta, että oon hemmetin vahva ja selvinnyt paljosta.