sunnuntai 18. tammikuuta 2015

epävarmuus

Vaikka mikään ei ole vielä varmaa, omia päätöksiäni lukuunottamatta, päätin tehdä blogin jo julkiseksi. Löysin aupairnet24 -sivuston kesällä, josta haave sai potkua ja siksi päätin jo bloginkin jo tehdä.
Elikkäs heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen, maaliskuussa, alan aktiivisesti etsimään sitä au pair perhettä ja päivittelemään tätä blogia. Jos joku kiinnostuu tästä ja haluaa jo seurata valmiiksi, niin siitä vaan! :)
Eli tarkoitukseni on siis lähteä au pairiksi Ruotsiin kesän lopulla viimeistään (riippuen toki ihan perheestä) ja sitten myöhemmin muuttaa ihan Ruotsiin. Koska perheeseeni syntyi vauva, joka on ensimmäinen ja viimeinen sisarukseni, päätin, että lähden mahdollisimman myöhään (heinäkuun jälkeen) au pairiksi. Käyn siis viimeistä vuotta lukioita ja valmistun ylioppilaaksi toukokuun lopussa. Aloitin tämän blogin ehkä hieman liian ajoissa, mutta minkäs teet, kun innostut!muutamia tarjouksia olen jo saanut, niistäkin lisää myöhemmin.
Mutta miksi juuri Ruotsi? - Koska rakkaus maahan on niin suuri ja ollut sitä pitkääään. Siitä tulee erikseen postaus, kun on lukijoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan olla asiallinen kommentoidessasi :)